
Tervakallio Summer Festeillä ylimääräistä jännitystä tunnelmaan toi aluetta perjantaina riepotellut kesämyrsky, jonka vuoksi ohjelmaan jouduttiin tekemään muutoksia.
Festariyleisöä se ei silti karkottanut kokonaan pois, vaan juhlamieli säilyi suurimmalla osalla porukkaa, ja sään tyyntymistä jäätiin odottelemaan.
Myräkkä oli nopeasti ohi, mutta jätti jälkeensä ylimääräistä työtä.
Alueella piti huolehtia myrskyn jälkien siivoamisesta, sekä katsoa, että tekniikka toimii normaalisti.
”Myrsky oli lyhyt, mutta tilanne eskaloitui aika pahaksi. Sähköt menivät poikki heti ensimmäisen esiintyjän kohdalla, ja keikka jouduttiin keskeyttämään”, kertoo tapahtumaa järjestänyt yrittäjä Jarno Nieminen.

Vettä satoi kaatamalla ja trombimainen tuuli oli viedä myös leirintäalueen telttoja mennessään.
”Niin kovaa tuuli, että puut taipuivat lähes kaksinkerroin. Telttoihin suojaan menneet joutuivat pitelemään niistä kunnolla kiinni, että tuuli ei tempaa telttojakin mukaansa. Esiintymislavalle satoi vaakasuorassa vettä, ja vaikka esimerkiksi kaiuttimet kestävät paljon erilaisia sääolosuhteita, niin rajansa on tietysti kaikella. Säätiedotuksissa ei tällaisesta ollut mitään merkkejä etukäteen”, summaa Nieminen.
Kun rankkasade ja tuuli olivat kovimmillaan, ihmiset hakeutuivat sään suojaan telttojen lisäksi muun muassa terassin aurinkovarjojen alle, myyntikatoksiin ja autoihin. Osa kastui ja lähti pois – osa palasi takaisin festareille käytyään vaihtamassa ylleen kuivat vaatteet.
Loppuilta ja lauantai sujuivat mukavassa ja selkeässä säässä. Ymmärrettävästi aivan suunnitelmien mukaan ei yllätysmyrskyn takia ohjelmasettiä saatu vietyä maaliin.
”Yksi bändi ei aikataulullisista syistä ehtinyt esiintymään lainkaan. Kaikki muut sovitut artistit ja bändit pääsivät nousemaan lavalle, vaikka puolentoista tunnin tauko ohjelmaan tulikin. Tekniikka piti saada tarkistettua ja toimimaan, ja sähkökatkos viivästytti tietysti omalta osaltaan”, Nieminen selvittää.

Summer Festejä ravistellut sääilmiö oli hyvin paikallinen.
”Taisi kohdistua lähinnä pelkästään Tervakallion alueelle. Tekniikan pojat nauroivatkin, että kun Janne Hurme yhdessä biisissä lauloi sateesta, niin sitähän sitten tuli”, huumoria tilanteesta huolimatta asiassa näkevä Nieminen naurahtaa.
Yleisömäärä koko tapahtuman ajalta oli järjestäjätaholle pettymys.
”Jäätiin kävijämäärätavoitteista kauas, vaikka ihmisiä olikin edellisvuotta enemmän. Koko viikonlopun aikana paikalla oli suunnilleen 500 osallistujaa, ja tavoite oli puolta enemmän. Jos kumpanakin päivänä olisi tullut edes minimissään 400 ihmistä, oltaisiin nipin napin päästy plussan puolelle”, Nieminen laskeskelee.
”Meikäläisen osalta nämä olivat viimeiset Summer Festit, tappiollista tapahtumaa ei kannata järjestää. Sitä toivoisi, että jos paikalliset kaipaavat tämänkaltaisia tapahtumia, niin he myös tulisivat niihin.”
Tiilihovi on leirintäalueen uusin tila. Siellä järjestettiin festareiden jatkobileet eli afterpartyt molempina iltoina. Nieminen kehuu tiloja erittäin toimiviksi.
”Jatkossa panostamme siihen, että meillä on Tiilihovissa tapahtumatarjontaa, myös esiintyjiä”, hän painottaa.

Lauantaiset lastenfestarit sujuivat kommelluksitta, ja ne otettiin ilolla vastaan. Helteistä lämpöä riitti, mutta ranta-alueella, jossa oli myös uimamahdollisuus, aurinko saikin porottaa.
Laulukoulu Preston Päivi Vahela-Nykänen sai lapset innostumaan laulamisesta. Esiintyjälavalla kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan karaokea.
”Päivi veti hienosti koko shown, ja karaokeen oli koko ajan jonoa, lavalle haluttiin päästä. Ja vaahtobileistäkin pidettiin”, kuvailee Jarno Nieminen.
Lastenfestarit ei tapahtumajärjestäjälle tuonut kilisevää kassaan, sillä se oli ilmaistapahtuma.
”Pääasia oli, että lapsilla oli hauskaa. Osallistuijiakin oli ihan mukavasti – jotakin 100-150”, Nieminen arvioi.
Kokonaisuudessaan festaritapahtuman järjestäminen vaatii paljon järjestelyjä sekä etu- että jälkikäteen.
”Sunnuntaipäivä meni lavojen ja muiden tapahtumaan liittyneiden rakennelmien purkamiseen, ja tehtävää jäi vielä maanantaillekin. Tässä olen juuri matkalla jatkamaan purkuhommia”, Nieminen toteaa.

