
Lions Clubilla alkoi syksyllä 2023 ambulanssikeräys, jonka avulla leijonat toimittivat Ukrainaan seitsemän ambulanssia.
Parin vuoden aikana keräys on paisunut paisumistaan ja tähän mennessä Lions-ambulanssikeräykseen on ottanut osaa noin 500 Lions Clubia ja kerättyjä varoja on kertynyt jo yli 300 000 euroa.
Toistaiseksi Ukrainaan on toimitettu sairaanhoitotehtäviin leijonien ansiosta 16 ambulanssia.
Ambulanssit ovat menneet työtehtäviin pääosin Zaporizzhian, Hersonin, Pavlogradin ja Harkovan alueille.
Nyt käynnissä on jälleen uusi keräys, jonka tavoitteeksi hankkeen puuhamies, Varsinais-Suomen Leijonien piirikuvernööri Jari Järvelä on asettanut 12 ambulanssin lahjoittamisen. Ambulanssit tullaan toimittamaan Ukrainaan maaliskuun loppuun mennessä.
Yksi Ukrainaan lähtevistä ambulansseista oli esillä Huittisissa, K-supermarket Lautturilla reilu viikko sitten. Samainen ambulanssi oli nähtävillä myös Sastamalassa marraskuun lopulla.
Huittisissa ambulanssia olivat Järvelän lisäksi esittelemässä D 107-M piirikuvernööri DG Virpi Vuorinen ja paikallisen LC Huittisten Veli-Matti Wasell.
Jatkuva tarve ambulansseille
Järvelä kertoo, että Ukrainan viranomaisten mukaan yhden ambulanssin avulla pystytään pelastamaan kuukausittain 35–70 ihmishenkeä. Lisäksi apua saavat sadat lievemmin loukkaantuneet.
”Näin laskettuna Lionsien lahjoittamien ambulanssien avulla on nyt jo pystytty pelastamaan 10 000 ihmisen henki. Tämä on merkityksellistä auttamistyötä parhaimmillaan”, Järvelä sanoi.
Järvelä on ollut itse mukana viemässä ambulansseja Ukrainaan ja nähnyt omin silmin, miten huutava pula kaikesta terveydenhuollon tarvikkeista maassa on.
”Niin karmivaa kuin se onkin, niin ambulansseja tuhoutuu Ukrainassa jatkuvasti. Erityisesti maaseudulla todellinen tilanne on vielä paljon huonompi, mitä uutiskuvat meille välittävät.”
Wasell kertoo, että LC Huittinen ei ole vielä toistaiseksi osallistunut kohdennetusti ambulanssilahjoitukseen.
”Mutta emmeköhän mekin tässä kehittele jonkin tavan olla mukana.”
Ambulansseja hyvinvointialueiden realisointihuutokaupoista ja sairaankuljetusyrityksiltä
Ambulanssikeräys on suomalaisten Lions clubien yhteinen ja sitä hallinnoidaan Lions Club Ylivieskan kautta. Järvelä vetää hanketta yhdessä Suomen Lions -liiton entisen puheenjohtaja Heikki Hemmilän kanssa ja heillä on tukenaan keräystyöryhmä.
Järvelä kertoo, että lahjoitetut ambulanssit on hankittu pääasiassa hyvinvointialueiden realisointihuutokaupoista ja sairaankuljetusyrityksiltä.
”Ambulanssien hinnat vaihtelevat 5000 euron ja 30 000 euron välillä, normaalisti hinta sijoittuu varmaankin jonnekin siihen puolivälin kohdalle. Hintaan vaikuttaa moni asia, mutta varsinkin kysyntä.
Aiemmin ambulansseja ostettiin jonkin verran asuntoautoiksi, lakimuutosten jälkeen se on kuitenkin loppunut, minkä ansiosta hinnat ovat meidän kannaltamme onnekkaasti tulleet alaspäin.”
Suurin osa ambulanssien hankintaan tarvittavista lahjoitusvaroista on tullut Lions Clubeilta ympäri Suomen.
”Klubit ovat järjestäneet monenlaisia keinoja kerätä varoja, jotkut ovat esimerkiksi järjestäneet tukikonsertteja. On ihan klubin omasta aktiivisuudesta ja kekseliäisyydestä kiinni, miten rahaa on saatu kasaan”, Järvelä kertoo.”
Auttamisenhalu ja tarve tehdä hyvää
Ambulanssien lisäksi Ukrainaan on Lionsien toimesta viety esimerkiksi 2 300 aggregaattia ja yli 20 000 kaminaa.
”Ainakaan vielä ei ole ollut havaittavissa mitään väsähtämistä sotaan ja avustamiseen. Ihmisillä on edelleen halu auttaa.”
Järvelä sanoo, että vaikka sota Ukrainassa loppuisi tänään, apua tullaan tarvitsemaan vielä pitkään.
”Täällä ei pystytä edes kuvittelemaan sitä, miten huonot olosuhteet suuressa osassa Ukrainaa on. Maassa on äärimmäisen paljon köyhyyttä.”
Järvelä on itse käynyt avustusmatkalla Ukrainassa kuusi kertaa. Mikä hänet saa jaksamaan?
”Kyllä se on se auttamisenhalu ja tarve tehdä hyvää. Muistutan, että nyt kuka tahansa voi olla hengenpelastaja, sillä myös yksityishenkilöiden on mahdollista osallistua ambulanssikerätykseen.”







