Illo, Keikyä, Kiikka, Kukonharja ja Riste. Mitä ne ovat ja mikä niitä yhdistää?
Näitä nimiä ja paikkoja yhdistää vaikkapa viime lauantaina Huittisten Huhkolinnassa järjestetty Kakkois-Satakunnan ja Sastamalan alueen vapaapalokuntien nuoriso-osastojen sählyturnaus. Mutta ennen kaikkea yhdistävänä tekijänä on tietenkin paikallisten vapaaehtoisten palokuntien nuorisotyö. Ja vielä laajemmin ajateltuna paikallisuudesta ponnistava toiminta kaikkineen.

Sastamalassa valittiin neljäntoista 4H-kerhon joukosta vuoden kerho. Se löytyi Suodenniemeltä. Kilpailu oli tasainen ja kerhojen väliset erot hyvin pieniä, mutta Suodenniemeltä löytyi tekemisen meininkiä. Perusteluissa mainitaan, että ohjaajat ovat kannustavia ja innostuneita. Kerhoon suunniteltu ohjelma toteutetaan ja mukautetaan juuri omaan kerhoon sopivalla tavalla. Ja sitten ovat vielä ne kolmetoista muuta innokasta porukkaa!

Mutta miten pitää kiinni tästä kylien, kaupunginosien ja entisten pitäjien tekemisen meiningistä? Uudistukset ravistelevat kuntia. Suuret muutokset ovat vielä edessäpäin. Miten sitoudumme ja motivoidumme omavastuuseen isoissa yksiköissä?

Suomea ei voi jakaa 1 200 asukkaan paikallisyksikköihin palvelujen ja lähidemokratian tuottamiseksi. Suunta on aivan toinen. Halutaan kymmenien ja satojen tuhansien asukkaiden kokonaisuuksia.
Silti runsaan 1 200 asukkaan Kiikoinen on mallitapaus. Siellä on ollut vimma hoitaa omia asioita. Ajatelkaa: 17 jäsenen valtuusto, kunnanhallitus ja lautakunnat puheenjohtajineen. Millainen lähidemokratian kasvattamo! Pienuuden hintana on tosin ollut kahden puolueen järjestelmä, mutta se on riittänyt tuottamaan mielipidekirjoa ja vaihtoehtoja ihmisille.

Aktiivisten nuorten ja heidän ohjaajiensa toiminta kylillä ja kaupunginosissa antaa viitteitä siitä, että paikallisuudella voi olla tulevaisuutta uusienkin kuntien Suomessa. Mutta tämäkään ei ole itsestään selvää. Olemme onneksi eläneet kylätappelujen ajan ohi. Nyt on aika pitää terveellä itsetunnolla tiukasti kiinni paikallisuudesta.