Viime vuoden ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä kuoli 55 ja loukkaantui 2 283 nuorta. Menehtyneistä oli miehiä yli 75 prosenttia ja joka kolmas kaikista tieliikenteessä vahingoittuneista oli nuori. Nuorten kuljettajien riski kuolla liikenteessä onkin kolminkertainen muuhun väestöön verrattuna. Autossa kuolleiden ja loukkaantuneiden nuorten määrää lisää myös se, että nuoret liikkuvat usein porukoissa. Suurin osa auton matkustajana kuolleista on saanut vammansa ikäistensä kuljettamissa ajoneuvoissa.
Suomessa on toteutettu vuodesta 2009 lähtien Särmänä liikenteessä -koulutusmallia, joka on otettu olennaiseksi osaksi puolustusvoimien liikenneturvallisuuskoulutusta. Sen toteuttavat yhteistyössä Liikenneturva, Puolustusvoimat ja Sotilaskotiliitto ja tavoitteena on saada nuoret pohtimaan, miten vakavia seurauksia voi pienilläkin virheratkaisuilla olla ja miten omilla valinnoilla voi välttää liikenneonnettomuuksiin joutumista.
On löydetty oikea kohdeyleisö. Särmänä liikenteessä -koulutus tavoittaa merkittävän osan nuorista miehistä, joille tilastojen mukaan sattuu eniten liikenneonnettomuuksia. Vuosittain yli 20 000 varusmiestä käy läpi keskusteluun perustuvan koulutuksen ja tuore Liikenneturvan selvitys kertoo, että varusmiehet uskovat saamansa valistuksen vaikuttavan heidän liikennekäyttäytymiseensä. Vain pieni osa vastaajista ajatteli, ettei koulutuksella ole vaikutusta.
Mallissa korostetaan konkreettisia selviytymiskeinoja: turvavyön käyttöä, nollalinjaa, kovien nopeuksien vähentämistä sekä näyttämisen tarpeen hillitsemistä. Nuoria kannustetaan huolehtimaan kavereistaan: ei yllytetä, eikä lähdetä humalaisen kyytiin. Näitä elementtejähän löytyy usein niiden traagisten uutisen taustalta, jotka päätyvät lööppeihin.






