Kiikassa katsellaan valokuvia ja tallennetaan muistoja

Kiikan nuorisotalo
Kiikan nuorisotalo.

Sastamalassa Kiikan nuorisotalolla muistellaan ja tarinoidaan maanantaina 7. syyskuuta kello 14. Osallistujien toivotaan ottavan mukaan myös valokuvia.

Kiertueen tavoitteena on tallentaa ikäihmisten muistoja ja vähentää yksinäisyyttä yhteisöllisen toiminnan avulla. Tarinoita nauhoitetaan äänitteiksi, jotta ne säilyvät tuleville sukupolville. Kylälle jää muistoksi yhteinen kyläkartta.

Muistelijoille tarjotaan kahvit ja kastamiset.

Tuhannen ja yhden kyläläisen tarina -kiertuetta toteuttavat Pirkan kylät ja Sarkolasta Vahalanden kulttuuritalon työryhmä.

Tarinointi on osa Kulttuuria, kahvetta ja kastamista Kiikassa -tapahtumia.

Jätä kommentti