Puuro maistui Kokemäellä ja tuli tavaksi

Sataedun kaikissa toimipaikoissa tarjottiin opiskelijoille mahdollisuus aamupuuroon viime viikolla.

Opiskelijoiden ruokapalveluista vastaava Sisko Peltonen Kokemäeltä kertoo, että keittiöväki yllättyi puuron saamasta suosiosta. Kokemäen toimipaikan opiskelijat voivatkin jatkossa ostaa opiskelijakahvilasta aamupuuron nimellisellä korvauksella.

Mannapuuro oli parasta 

Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiviikolla Sataedussa katettiin pöytään lähes 4 000 puuroannosta. Viikon parhaaksi puuroksi äänestettiin odotetusti mannapuuro.

Valtaosa nuorista jättää aamiaisen väliin

“Kouluterveyskyselyt ovat osoittaneet, että valtaosa nuorista jättää aamiaisen syömättä. Koulutyössä se näkyy jaksamisessa ennen lounasta. Siksi päätimme tempaista ja tarjota kaikille opiskelijoille aamupuuron viikon ajan”, sanoo opiskelijoiden hyvinvointiasioiden kanssa työskentelevä Riitta Hirsikoski Sataedusta.

Hyvinvointiviikko toteutettiin yhteistyönä eri toimijoiden kesken. Puurohiutaleet tarjosi Raisio Oyj ja hillot Saarioinen Oy.