
Laviassa kunnanvaltuusto on kutsuttu maanantai-illaksi koolle. Valtuusto saa käsiteltäväkseen ehdotuksen tilapäisen valiokunnan asettamisesta.
Valiokunnan tehtävänä olisi valmistella kunnanhallituksen erottamista sekä kunnanjohtajan irtisanomista tai siirtoa muihin tehtäviin. Kunnanhallituksessa päätösehdotus valtuustolle syntyi äänin 6-3.
Taustalla on Lavian valtuuston kokouksessa lokakuun lopulla jätetty valtuustoaloite. Siinä todettiin, että kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja eivät enää nauti riittävää valtuuston luottamusta sekä ehdotettiin tilapäisen valiokunnan asettamista. Aloitteen oli allekirjoittanut kahdeksan valtuutettua, kaksi varavaltuutettua ja kunnanhallituksen jäsen.
Valtuuston kokous alkaa Lavian virastotalon valtuustosalissa kello 19.
Fakta: Tilapäinen valiokunta
- Valtuusto voi asettaa tilapäisen valiokunnan luottamushenkilöiden erottamista ja kunnanjohtajan irtisanomista tai muihin tehtäviin siirtämistä varten.
- Asettaminen vireille joko kunnanhallituksen esityksestä tai jos neljäsosa valtuutetuista on tehnyt aloitteen.
- Valiokunta valmistelee asian suoraan valtuuston päätettäväksi, kunnanhallitus antaa lausunnon.
- Valtuusto voi erottaa kunnanhallituksen kesken toimikauden, jos koko hallitus tai jotkut jäsenistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä.
- Jos valtuusto päättää, ettei valiokuntaa aseteta, asia jää sillensä.
Lähde: Kunnat.net ja Finlex.







Kyllä teille nauraa nyt koko Suomi! Kunta on kriisipesäke ja edessä tilanne, jossa kunta pitäisi liitoksen kautta saada edes jokseenkin kuivalle maalle. Kunnanjohtajaa tarvitaan enemmän kuin koskaan, niin mitä tekee muutama valtuuston äänekäs? On pistämässä kunnan avainhenkilöitä pihalle! Tarjoatte kyllä hyvää viihdettä muulle Suomelle..
juuri näin! Tässä vaiheessa kunnanjohtajaa olisi tarvittu ja nyt tuhlataan aikaa tallaiseen pelleilyyn. Äly hoi!
Uskomatonta tunarointia Lavian valtuustolta! Ettekö huomaa siellä, että kunnastanne on tullut Mämmilä, joka sijaitsee keskellä ei mitään! Kunnan elämä päättyy. Joudutte jatkossakin turvautumaan naapurikuntien ostoskeskuksiin. Oman keskuskennehan tei tapoitte juuri tällä tavalla jo aikaa sitten.
Jäitä hattuun valtuutetut. Nyt pitää keskittyä pelastamaan, mitä on pelastettavissa.
Joukossa tyhmyys tiivistyy.
EI se Lavian kunnan talous siitä mihkään parane vaikka kuinka oisitte erottamassa hyvää kunnanjohtajaanne!! Ei se kunnanjohtajan vika ole,et talous on retuperällä.
Juuri tässä tilanteessa jos koskaan tarvitaan hyvää kunnanjohtajaa, joka oikeasti ymmärtää jotain kunnallisasioista. Joten veronmaksajana kannatan vahvasti vaihdosta! Nyt ei laulutaidolle tai vitseille ole tarvetta.