Tulipalo tuhosi rivitalohuoneiston Vammalassa

Sastamalan Vammalassa Urheilukadulla kolmen asunnon rivitalon päätyhuoneisto kärsi tulipalossa mittavat vauriot tiistaina aamuyöllä puoli kahden aikaan. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.

“Päätyhuoneisto tuhoutui kohtalaisen pahasti. Katto on palanut puhki ja on pahoja vesivahinkoja”, kertoo päivystävä palomestari Petteri Elijoki.

Kaksi muuta asuntoa palokunta onnistui pelastamaan.

Tulipalon syttymissyystä ei varhain aamulla ollut varmuutta. Palo näyttäisi saaneen alkunsa ulkopuolelta, mutta miten, siitä ei ollut tietoa. Poliisi selvittää asiaa.

Puuvuorattu rivitalo on valmistunut alkuvuodesta vuonna 2009. Sen pinta-ala on 260 neliötä.

Pelastuslaitoksen työt paikalla jatkuivat aamuun asti.

  • Nimetön

    Mistäköhän johtuu Alueviestin ja Aamulehden ihan erilainen uutisointi asiasta, Alueviestin mukaan ei kukaan ollut kotona ja palosta ilmoitti ulkopuolinen.

    Aamulehdessä sama uutinen:
    “Kyseessä oli kolmen huoneiston rivitalo, jonka päätyasunto paloi. Huoneistossa ollut asukas oli jo nukkumassa kun palo syttyi, mutta hän heräsi tulipalon ääniin. Hän huomasi, että kuistilla riehuivat liekit.

    Asukas ehti heittää kuistille muutaman ämpärillisen vettä, mutta sillä ei ollut paloon vaikutusta. Hän hälytti palokunnan, ja kahden muun huoneiston asukkaat herätettiin.”

  • Nimetön

    No sama Hannu Virtanen näkyy olevan tuon Aamulehdenkin tekstin takana…

Kommentointi ei ole käytössä.