Sastamalan kaupungin matkailusihteeri Outi Metso on jo useamman vuoden ajan haaveillut siitä, että kaupunkia halkova vesistö ja sen tarjoamat mahdollisuudet saataisiin palvelemaan paremmin matkailijoita ja seudun elinkeinoelämää. Myös seurakunta on ollut asiassa aktiivinen, sillä vesistön rannalla sijaitsevat kirkot kiinnostavat erityisesti ulkopaikkakuntalaisia.
“Haaveilimme, että laivaliikenne Rauta- ja Kulovedellä alkaisi jo tulevan kesänä ja neuvottelut liikennöitsijän kanssa olivat pitkällä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin tiettyjen kohteiden, esimerkiksi Sylvään sataman syvyys, joka ei ole riittävä”, Metso harmittelee.
Hän tietää, että vesistön tilausliikenteelle olisi tarvetta. “Matkailuneuvonnasta kysytään usein, olisiko esimerkiksi vihkiparin ja häävieraiden mahdollista päästä veneellä kirkolle. Valitettavasti meillä ei ole tällä hetkellä mahdollista markkinoida tällaista palvelua.”
Lue aiheesta lisää keskiviikkona 4.4. ilmestyvästä Alueviestistä.









Tässäpä hyvä pisnesidea, kyllähän seudulla veneitä piisaa.
Tässä se on Huittisten ja Vammalan ero, Huittisissa venetaxi on ollut jo pari vuotta vaikkei ole vesistöjäkään…!
Karkussa oli mennävuosina ko palvelu, joskus 1970-luvulla.
Rupes kiinnostaan minkälaisia lupia tuollainen venetaksiyrittäminen vaatisi ja millainen veneen pitäis olla, tietääkö joku ??
Venetaksi ei vaadi taksilupaa samoin kuin maantieliikenteessä olevat taksit. Toimintaan sovelletaan vuokraveneasetusta. Tässä tapauksessa veneessä saa olla enintään 12 matkustajaa + kuljettaja. Kuljettajalta vaaditaan vuokravenekuljettajan todistus. Jos matkustajia on yli 12 kyse on matkustaja-aluksesta, jolloin vaatimukset kasvavat ja mm. kuljettajalta vaaditaan alin päällystöpätevyys.
Myös joitakin muita vaatimuksia on. Lisätietoja saa mm. Trafin sivuilta ja tutustumalla vuokraveneasetuksen määräyksiin.
Autamme lupa- ja ilmoitusasioiden kanssa myös Sastamalan Seudun Yrityspalvelussa mielellämme. Ottakaahan kiinnostuneet yhteyttä.
Mikko Nieminen
Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy
Kiitos sinulle Mikko kun vastasit kysymykseen. Olisi mukavaa, jos Sastamalaan tulisi ko palvelua tarjoavia yrittäjiä. Vesistömme on kaunis ja sen varrella monia mielenkiintoisia kohteita, jotka varmasti kiinnostaisivat ainakin muualta tulevia, mutta tuskinpa kaikki paikkakuntalaisetkaan ovat päässeet ihailemaan maisemia vesiltä käsin.
Toivottavasti tästä joku innostuu oikein tosissaan. Ja kuten Mikko mainitsi, Sastamalan Seudun Yrityspalvelusta saa apua lupa- ja ilmoitusasioissa.
Maija Latva
päätoimittaja
Alueviesti