Yt-neuvotteluissa Säkylässä ei löydetty korvaavia toimenpiteitä, joilla kunta voisi saada noin 450 000 euron säästöt henkilöstömenoista ilman lomauksia.
Kunnanhallitukselle esitetään, että kunnassa käynnistetään lomautukset, joiden tavoitteena on lomauttaa henkilöstö noin kolmen viikon ajaksi. Myös muita henkilöstömenoja leikkaavia toimenpiteitä tulee käyttää.
Säkylä ja Köyliö yhdistyivät vuodenvaihteessa. Uuden kunnan taloudellinen tilanne on kuluvana vuonna hyvin kriittinen. Vanhojen Säkylän ja Köyliön kuntien ja kuntakonsernien taseista periytyi paljon kertynyttä alijäämää.
Yt-neuvottelut käytiin tammi-helmikuussa. Viime kokouksessaan kunnanhallitus jätti asian pöydälle.








Hyvä Sipilän hallitus.
kyllä maan hallitus ja kansanedustajat saisivat ottaa myös osaa näihin säästötalkoisiin,kaikilta pienempituloisilta leikataan ja ajetaan vieläkin ahtaammalle mutta tämä joukko senkun porskuttaa suurissa tuloissaan ja pitkissä lomissaan.Eikö mikään taho voisi tarkastella myös näitä palkkauksia ja sitä edustajien määrää sillä heitä ei tarvita niin paljon koska eu määrää suomen asiat.Jos muitakin lakeja pystytään muuttamaan ihan tosta noin niin kyllä tätäkin.Voisi tulla parempia päätöksiä jos tämä joukko olisi pienempi eikös sanota että mitä useampi kokki sen huonompi soppa
niin tämä kansanedustajien palkoista päättävä palkkiotoimikunta valitaan aina neljäksi vuodeksi kerralla ja kausi päättyy 2016. nyt voisi lakia vähän rukata.lokakuussa 2015 palkkiotoimikunnan puh.joht. sanoi että mikäli palkkatasoissa tapahtuu dramaattisia muutoksia ei hän pidä mahdottomana että kansanedustajien palkkioita voitaisiin alentaa.Eiköhän tavallisen kansalaisen palkkoihin ole tullut ja tulossa nyt hyvin dramaatisia muutoksia????????????Tämä vetoomus joskus taannoin että ministerit ja kansanedustajat voisivat antaa palkasta osan jäi jokaikisen vapaaehtoisuuden ja omantunnon varaan!!! Kuinkahan monelta ministeriltä tai kansanedustajalta näitä ominaisuuksia löytyi.
Pitäisköhän kansalaisten hakea lähestymiskieltoa nykyhallitusta kohtaan? Suomen hirmuhallituksen pitäisi jättää kansalaisille mahdollisuus säälliseen elämään. Hei kuulkaa minäkin huudan, minäkin olen ihminen.
700 000 mitähän silläkin saatiin..Jyrki “käteinen” Katainen Brysseliin….yrittääkö Sipilä samaa…koskahan Sastamala lomauttaa
Kunnat ovat käsitelleet rahoja leväperäisesti, se siitä.