
Sastamalassa Mouhijärvellä suistui koululaisia kuljettanut linja-auto tieltä maanantaina aamuseitsemän aikaan.
Linja-auto oli tulossa Mouhijärventietä Suodenniemen suunnasta, kun se Hyynilän vaiheilla suistui tien vasemmalle puolelle ojaan.
“Kyydissä oli kuljettajan lisäksi seitsemän matkustajaa, jotka kaikki ovat nuoria”, kertoo päivystävä palomestari Hanne Vänskä. Yhden matkustajan vammat vaativat sairaalahoitoa. Muut kuljetettiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi.
Tie oli onnettomuuden sattuessa ja myöhemminkin aamulla erittäin liukas.
Pelastuslaitoksen toimet onnettomuuspaikalla ovat päättyneet ja poliisi jatkaa tutkintaa.
Uutista on päivitetty lisätiedoilla.







Onneksi ei käynyt pahemmin.
Enkeleitä matkassa….
Sitä ei lehti kerro mutta itse veikkaisin matkustajina olleen koululaisia.
Ensi syksylle kaupunki kiristää taas nopeammat aikataulut ja halvemman hinnan, eli huonomman kaluston. Tämän kaltainen onnettomuus oli jo viime syksynä arvattavissa, aikataulut laskettu kuin perunasäkkejä kuljetettaisiin.
Onnettomuuspaikka tosi petollinen. Tänäkin talvena kyseisessä kohtaa useita
onnettomuutta.
Ei pidä kaikesta kaupunkia syyttää.
Oletko katsonut millä aikataululla kaupunki vaatii kyseisen tien ajamaan?
Ei kaupunki ole vaatinut ajamaan nopeaan.
Valitettavasti kaupunki hyväksyy sen että yrittäjät saavat vapaasti yhdistellä kyytejään ja sitä kautta tulee aika kova kiire kun isompaan autoon yritetään kerätä useiden pikkuautojen oppilaat, yrittäjien ahneudessa.
Kaluston kunto on yksi onnettomuuksia lisäävä tekijä. Mahtoikohan tässä bussissa olla asialliset renkaat?
Varmasti ne kyllä lain vaatimukset täyttävät, mutta se ei vielä kerro paljoa.
On aika naurettavaa että lehdet tänäänkin ovat kiejittaneet että viimeinen päivä vaihtaa talvirenkaat, ei pidä paikkaansa. Talvirenkaat voivat ja pitääkin vielä alla kun kelit vaihtelevat paljon.
Kaupungin “logistiikkapäällikkö” vaihtoon nyt heti!
Kaupungilla on logistiikkapäällikkö, joka laskee aikataulut, kaupunki myös hakee jatkuvasti säästöjä kuljetusten hinnasta. Kuljetuksissa mennään lain kirjainta venyttäen. Onneksi kukaan ei kuollut, onnea oli matkassa.
En nyt puhu tästä ojaanajaneesta autosta, mutta noin yleisesti ottaen Mouhijärven ja Suodenniemen väliä ajetaan aika railakasta vauhtia.
KYLLÄ ! nim asian kokenu, se on joskus niinkus joku rallin pikataival
96km / tunnissa on aikas kova vauhti Suodenniemelle johtavalla tiellä
Ja sitten valitettiin kun koulujen välisessä paneelissa lapset kertoivat heidän pelostaan ja kuskien ajavan ylinopeutta. Aikuiset vastaavat nettipalstalla “ennenvanhaan poljettiin kouluun eikä valitettu!”
Taisi lapsilla olla ihan aiheellisetkin pelot ja huolet, eikä kyse olekaan siitä syytetystä lusmuilusta.
Aiheuttiko tämän onnettomuuden ylinopeus vai liukas tie?
Molemmat, tien pinta oli peiliä ja juuri seiskan jälkeen erittäin liukas, kun vielä jään päälle alkoi laskeutua sumu jäätyen siihen kiinni. Ja vauhtia, sitähän koululinjurilla piisaa. Ajoin yks aamu perässä, mutta kun rohkeus petti kun tiettyihin mutkiin vedettiin 90 – 100 niin pakko oli antaa mennä menojaan ja toivoa parasta, ettei kävis kuinkaan.
Erittäin liukas tie osasyynä.
ennen vanhaan kun oli koulukohtaiset tarjoukset. millä hintaa ajat ko koulun oppilaat koko vuoden,sai rauhassa laskea homman. nyt ajetaan kilometri hinnalla .mitä enemmän ajat parempi tili tulee. kovalla kiireellä samalla autolla mahdollisemman paljon. logistiikka päällikkö on ehkä saanut aikaan hieman säästöä mutta vahinkoja tulee jatkossakin jos ei hommaa muuteta.
Ennen oli reittikohtaiset hinnat joiden aikataulut ja hinnan koulutoimisto hinnoitteli.
Eli viranomainen itse rakensi reitit ja aikataulut.
Ei ollut mahdollisuutta että yrittäjän ahneus menisi edelle.
Yksi auto ajoi yhtä reittiä kerrallaan.
Ehkä hinnat olivat hieman suuremmat mutta kalusto kunnollista ja turha kiire pois.
Näin ainakin Vammalassa.
Tie oli aivan peiliä tossakin kohdassa aamulla.Ajelin 1.5h aikaisemmin.
Niinpä niin, eipä ollut yllätys, että kyseessä on Vammalan Palveluliikenne. Vähemmälläkin kohelluksella linja-autot kaatuu, tässä firmassa ei vaan oteta opiksi, vaan joka vuosi täytyy muutama linja-auto saada nuriin ja koululaiset saavat pelätä henkensä edestä siinä kyydissä. Olen seurannut Sastamalassa myös muiden koulukuljetusten vauhteja ja kukaan muu ei kykene niin koviin kuin tämä firma. On varmaan kuskien välinen vedonlyönti, et kuka vetää reittinsä kulloinkin nopeimmin.
Vielä on talvikelit aamuisin, joten varovaisuutta ja malttia pitäisi olla matkassa mukana. Tänä aamuna oli todella liukasta, muistakaahan taas huomenna, kun lähdette kesärenkailla lipsutteleen.
vammalan palveluliikenteellä asia on juuri kuten kirjoitit. aikatauluissa pysyy jos kaasu on pohjassa koko ajan. suurin syy tähän on sen firman ajojärjestelijä joka ei osaa hommiansa.
Aikataulun on laatinut kaupungin logistiikkapäällikkö.
Kuka oli ratin takana, onko sama kaveri, joka romuttanut muutaman linjurin ko. firmasta???
Tais olla vanhempi kuski
No olipa se sitten mikä liikennöitsijä tai omalla autolla ajava tms.,niin onnettomuuksia vaan sattuu. Sellaista elämä on! Ei pidä välttämättä syyllistää ketään. Paha mieli siitä vaan tulee kaikille!
Kaluston kunnosta ja aikatauluista on kyselty, virkamiehet vain kiertelevät vastuutaan ja kiistävät kaiken.
Olivatko turvavyöt käytössä?
Näkeehän sen jo jäljistä ettei ole yli 50km/h vauhtia ollut. Olis pikkusen kauempana pellolla tai menny katon kautta ympäri jos olis esim. 80km/h vauhdista lähteny lapasesta. Turha on firmaa syyttää tai huonoja renkaita. Ei se uusi rengas peilijäällä pidä yhtään sen paremmin.
mikä oli kuskin kunto aamusella
kuulin että kuski olisi ollut ajossa koko viikonlopun joten viikkolepotunnit ilmeisesti pitämättä. en tiedä pitääkö paikkansa mutta tällaista kuulin.
Ei tarvitse ainakaan onnettomuustutkintalautakuntaa perustaa. Näyttää täällä olevankin jo tutkinta menossa.
Yhteenveto: sileät renkaat, kuski yliväsynyt, kaupungin logistiikkapäällikkö vaati ajamaan liian lujaa, ajojärjestelijä ei ollut työnsä tasalla, kuski ajoi vedonlyönnin seurauksena ainakin sataa, kuski mahdollisesti juovuksissa, kalusto huonossa kunnossa, tie peilijäässä, jne.
Ei ihme, että onnettomuus sattui. Olette muuten melkoisia ämmiä. On se hienoa, että saa levittää juoruja ja mässäillä niillä.
sää ookkin oikein miäs
Nytpä olisi syytä lopettaa syyttely ja “tutkinnan” tekeminen. Viranomaiset ovat tutkimuksessa avainasemassa. Liikenne on arvaamatonta, vashinkoja vaan tapahtuuu. Liukas keli , paha mutka jne. Toivotaan,ettei loukkaantuneen vammat olisi kovin vakjavia jne. Täytyy toivoa hyvää. Eikä tämäkään ensimmäinen liikenneturma siinäkkään kohdassa ollut!