Huittisissa epäillään vuonna 1999 syntynyttä poikaa vahingonteosta ja virkamiehen vastustamisesta perjantaina alkuillasta.
Nuorukainen oli ensin ryhtynyt luvattomiin peltitöihin potkimalla kahta autoa Torpparintiellä. Asiaa selvittämään tullutta poliisipartiota hän vastusti sanallisesti ja fyysisesti.
Poliisi otti pojan kiinni.







asenne kohillaan
se on niin huittismaista ei kun poika saunan taakse ja risua perseelle nin eiköhän pistä ajatteleen.
Tyypillinen Huittislainen rehentelijä.
samanlaisia ne sastamalas on mut ei muutaku risua perseel.
Hyvää peltiseppä ainesta. Hieno nuorimies.
Nehän on päässy sikiään TURKLAISEN KAA joskus aikonaan?Siks niistä on tommosia tullu?
– kyllä juttu on niin ,että pojan tekee mieli tissiä ja kun se ei sitä saa , purkaa kiukkuaan viattomiin autoihin ! – liekö jäänyt lapsenakin vähälle tissille , mene ja tiedä ! no taitaa , olla vielä alaikäinenkin , joten nyt tulee vanhemmille iso , iso lasku.