Mitä kuuluu Citymarketille?

K-citymarket Sastamala rakennustyöt ovat pysyneet aikataulussa. Vasemmalla suuri vesisäiliö, oikealla väestönsuoja.
K-citymarket Sastamalan rakennustyöt ovat pysyneet aikataulussa. Vasemmalla suuri vesisäiliö, oikealla väestönsuoja. Kuva otettu Kivisenojankadulta.

Sastamalan Citymarket alkaa kokonaisuudessaan hahmottua. Korkeuksiin kohoavien teräspalkkien muodostamasta kehikosta voi jo päätellä seinien paikkoja. Ensimmäiset kattopellitykset tehtiin maanantaina.

“Perustukset on pääosin valmiit. Teräsrungon pystyttäminen on nyt puolivälissä. Kesän aikana valmistuvat ulkoseinät sekä vesi- ja sisäkatot. Harjakaisia vietetään alkusyksystä”, rakennustyömaan sastamalalainen valvoja Jouni Kotilahti tuumii.

Kotilahti kertoo, että eniten ohikulkijoissa on herättänyt kiinnostusta 300 kuution vesisäiliö.

“Cittariin rakennetaan sprinklerijärjestelmä tulipalojen varalle. Jos tosipaikka tulee eteen, on vettä saatava nopeasti paljon. Kaupungin vesijohtoverkon kapasiteetti ei riitä.”

Vanhempi rakennusmestari, huittislainen Jorma Hiekkanen toteaa, että vesisäiliötä piipahti kokoamassa pari tsekkiläistä ja slovakialaista kaveria, mutta muutoin projekti on edennyt kotimaisin voimin.

Paikallisista yrityksistä Telilän Sähkötyön porukka on aloitellut hommiaan kuluvalla viikolla. S&P Kuljetus ja Koneen maanrakennusurakka jatkuu lokakuulle.

Piha-alueiden asfaltointi aloitetaan valtatien puolelta. Cittarille tulee 457 autopaikkaa ja 50 polkupyöräpaikkaa. Marketille ajo tapahtuu Itsenäisyydentieltä sekä Kivisenojankadulta. Tontille istutetaan 75 puuta ja muutamia pensaita.

“Laatoitushommiinkin pääsemme. Jos reunakivet asettaisi jonoon, tulisi siitä kolmen kilometrin mittainen”, juttelee toimitusjohtaja Heikki Pärssinen.

K-citymarket Sastamalan avajaisia vietetään huhtikuussa 2017. Neliöitä Keskon kauppakiinteistössä on 8300.

Lisää kuulumisia rakennustyömaalta 11.4. Alueviestissä.

"Tarkkana on oltava. Tämä on senttipeliä ja siirrettävät elementit todella raskaita. Onneksi meillä hyvä nosturinkuljettaja", kehuu sinipaitainen Ilpo Granholm työtoveriaan Veli Erosta.
“Tarkkana on oltava. Tämä on senttipeliä ja siirrettävät elementit todella raskaita. Onneksi meillä hyvä nosturinkuljettaja”, kehuu sinipaitainen Ilpo Granholm työtoveriaan Veli Erosta.
Mille Visala asensi kahdeksan tonnin painoisia ontelolaattoja laittiarakenteisiin apunaan Sami koivisto ja Juuso Järviö.
Satakunnan Monipalvelun Mille Visala asensi kahdeksan tonnin painoisia ontelolaattoja laittiarakenteisiin apunaan Sami koivisto, Juuso Järviö, Ilpo Granholm ja Veli Eronen.
S&P Kuljetus ja Koneen Mikko Pajamäki kaivinkoneen puikoissa. Hän kaivoi maata viemäriputken asentamista varten.
S&P Kuljetus ja Koneen Mikko Pajamäki kaivinkoneen puikoissa. Hän kaivoi maata viemäriputken asentamista varten.
Cittarin teräsrunko on puoliksi valmis.
Cittarin teräsrunko on puoliksi valmis.
Jorma Hiekkasella on ikävuosia mittarissa 70. Sastamalassa hän on ollut rakentamassa myös Tokmannia ja Vexve Areenaa. "En malta pysyä poissa, kun rakennushankkeet ovat niin mielenkiintoisia."
Jorma Hiekkasella on ikävuosia mittarissa 70. Sastamalassa hän on ollut rakentamassa myös Tokmannia ja Vexve Areenaa. “En malta pysyä poissa, kun rakennushankkeet ovat niin mielenkiintoisia.”
Perustuksissa on pimeää. Viemäriputkien verkosto risteilee rakennuksen alla. Siellä täällä näkyy punaisten muovikansien päällystämiä liitoskohtia. Johonkin näistä aikanaan johdetaan marketin lisäksi ainakin Kotipizzan, Studio Tiiun ja Hopun apteekin viemärivedet.
Perustuksissa on pimeää. Viemäriputkien verkosto risteilee rakennuksen alla. Siellä täällä näkyy punaisten muovikansien päällystämiä liitoskohtia. Johonkin näistä aikanaan johdetaan marketin lisäksi ainakin Kotipizzan, Studio Tiiun ja Hopun apteekin viemärivedet.
Pääurakoitsija Hartelan työnjohtaja Jesse Siuko Sastamalan Kiikasta.
Pääurakoitsija Hartelan työnjohtaja Jesse Siuko Sastamalan Kiikasta.
Citymarketin rakennustöitä toukokuussa 2016. Kuva: Minna Isotalo
Hiiop!
SONY DSC
L

 

  • Jännäksi menee

    Jos nyt ostaa uimahousut Cittarin avajaisista kai ne mahtuu päälle vielä kun uimahalli valmistuu…

  • kikkelis kokkelis

    Onko avajaisissa jaossa ilmaisia ämpäreitä?jos on niin sitten olen vakiasiakas.

  • PISKI

    KARJUTAAN ISOLLA KUN SE YKS EI YMMÄRÄ LUKEMAAANSA KUN PIENELLÄ ONKO P—- —-T NO SE SIITÄ.CITTARARI VALMISTUU JA SE ON HIENOA MINÄ HUUDAN IHANAA SASTAMALA IHANAA TE SAITTE SEN AIKAAN IHANAA. EI MUUTA KUN JOS TULEE HYVIÄ TARJOUKSIA NIIN CITTARI ON MUN OSTOS PAIKKA. IHANAA SASTAMALA IHANAA .JA VAIKKA OIS ÄMPÄREITÄ JAOSSA JA JOS NE LOPPU ,NIIN MULLA NIITÄ ON JA RIITTÄÄ NIIN VOIN TUODA LISÄÄ. TERV. ÄMPÄRI KAUPPIAS. on se vaan nin ihme että ajetaan n. 25km:n päästä jonottamman jotain euron ämpäriä kaikilla mausteilla jos pistäs vähän sinappianjanketsuppia niin maistuis varmaan hyvältä

  • Nimetön

    Hienoa katsella, että on rakennusmaalla on tapahtunut jo paljon. Innolla jo odotan sitä hetkeä, kun saan asioida omankylän cittarissa. Valmistumiseen asti kannan rahani naapurikaupungin cittariin.

  • Nimetön

    “Harjakaisia vietetään alkusyksystä”, rakennustyömaan sastamalalainen valvoja Jouni Kotilahti tuumii.
    Kyllä Kotilahti asia on niin, että harjakaisia vietetään aivan eri asioita juhlittaessa. Cittarin rakentamisen juhla on harjannostajaiset.

    • Hienoa että Harjakainenkin tulee

      Wikipedian mukaan molemmat käy..vaikka harjakaiset paremmin hevoskauppojen yms yhteydessä…olutta voi ottaa oman mieltymyksen mukaan..

Kommentointi ei ole käytössä.