Vammalan aluesairaalan tulevaisuutta käsitellään talousarvion yhteydessä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus linjasi, että Vammalan aluesairaalan toiminnan kehittämistä käsitellään tulevan talousarviokäsittelyn yhteydessä muun muassa Talvikki-hankkeessa syntyneiden esitysten pohjalta.

Somaattisen erikoissairaanhoidon selvityksestä valmistuneen väliraportin mukaan Vammalassa voitaisiin jatkossa tehdä muun muassa avohoidon toimenpiteitä sekä tarjota uudenlaisia poliklinikkapalveluja ja leikkauspotilaiden jatkohoitoa. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon asiantuntemusta vaativat lääkeinfuusiot ja -injektiot, sydämen rytminsiirrot, paikallispuudutuksessa tehtävät leikkaustoimenpiteet sekä kotisairaalan toiminta soveltuisivat hyvin Vammalassa tuotettaviksi.

Sairaanhoitopiirin hallitus lähetti selvityksen lausuntokierrokselle. Lausunnot tulee toimittaa 14. lokakuuta mennessä.

  • Nimetön

    Lääkärit ja sairaanhoitajt myös vaihtoon,sivistys jäänyt koulupenkille.

  • Nimetön

    Tuo sydämen rytminsiirto on hyvä asia. Nämä Sastamalan naiset niin kauniita, että väkisinkin sydän muljahtaa.

  • Nimetön

    Kylläs toista tiedät, kun eteisvärinä yllättää, eikä siinä tule mieleen miettiä ei urhoja, ei eevoja, sen paremmin kuin muutakaan tyhjänpäiväistä. Mistäpä ne nukutuslääkärit sitte sairaalalle saadaan, kun rytminsiirrossa heitä tarvitaan, olis kai se tärkeetä, että ympäri viikon kokovuorokautisesti päivystäisivät. Ei rytminsiirto voi yli viikonlopun odottaa, kun se tulee.

  • Nimetön

    Synnytyksethän lopetettiin juuri nukkumatin puuttumisen vuoksi.
    Miten muka nyt voitaisiin paremmin palvella – ei kannata tohon tarjottuun täkyyn kapsahtaa, vaikka uudenlaisen avohoidon toimenpiteitä verukkeena käyttämällä sitä nyt kovin tarjoillaan…

  • Nimetön

    PSHP:n valtuuston puheenjohtaja Satonen on joko surkea lobbari, nössö jees-mies tai jättänyt tärkeät kokoukset väliin. Aluesairaalan lopettaminen on jo päätetty. mutta siitä ei uskallettu suoraan kertoa. Keksittiin tällainen avohoitohätävale, jotta voidaan sitten siirtää vastuu tehdystä muille, vennamolaisittain “herrat eivät antaneet köyhälle kansalle tätäkään”. Mutta pitikö samaan soppaan juonia vielä syyttömätkin, Hakanen ja Nurminen! Toivottavasti kansa ymmärtää, että tämän farssin lopputulos ei ole varsinkaan Nurmisen syytä, ei vähäisimmässäkään määrin. Toivotaan nyt kuitenkin, että Nurminen ja Hakanen saavat aikaan ihmeen, josta Satonen voi ottaa ansiottoman kunnian.

    • Nimetön

      20:01 No kerropa mistä olet saanut tämän varman tiedon.
      Meillä päin levitellään juoruja vasta, kun on jotain todistetta levitettävän juorun tueksi.

  • Nimetön

    Aluesairaala pitää säilyttää, sen ympärivuorokautinen ensiapu-päivystys on palautettava toimimaan Sastamalan kokoisella alueella, Acutaan keskittäminen on jo nähty, sen resurssit eivät yksinkertaisesti riitä. Siellä on täyttä ja pulaa petipaikoista.

  • Nimetön

    Tutustukaa PSHP:n päätöksentekoon ja aiempiin suunnitelmiin, päätöksiä on tehty jo edellisinä vuosina, ei ole mikään tämän päivän juttu eikä ole milloinkaan ollut juoru!

Kommentointi ei ole käytössä.