

Vammalan torille pystytettiin maanantaina joulukuusi. Tänä vuonna joulupuu löytyi Varilan koulun alueelta.
Kaupunginpuutarhuri Reijo Saaren mukaan koulun tontilta kaadetaan tulevaisuudessa metsää uudisrakennuksen tieltä, mutta tässä kohtaa ei muihin puihin kajottu. “Sattui käymään niin hyvä tuuri, että sieltä joukosta erottui torille sopiva joulukuusi.”
Puuta ei ole mitattu, mutta Saari uumoilee sen olevan hyvin samaa luokkaa viimevuotisen, noin 15-metrisen kuusen kanssa. “Ei missään tapauksessa niin iso kuin se kahden vuoden takainen, joka keikahti kovassa tuulessa.”
Kuusitalkoisiin osallistui Saaren mukaan 5-6 kaupungin miestä. “Heitä tarvittiin muun muassa etu- ja taka-autoa ajamaan, jotta liikenneturvallisuus ei kuusta kuljetettaessa vaarantunut.” Aikaa kuusioperaatio otti muutaman tunnin.
Jouluvalojen asentaminen alkoi heti pystytysurakan jälkeen. Maanantain iltahämärissä kaupungilla liikkujat saivat huomata kuusen valojen uusiutuneen.
“Vanhat hehkulamput tulivat tiensä päähän, joten siirryimme käyttämään uutta led-tekniikkaa”, Saari toteaa.
Komeaa puuta koristavat nyt kahdenlaiset valot: pyöreät pallot sekä valuvat ‘lumiputoukset’. Sastamalaa voitaneen pitää tässä kohtaa edelläkävijänä, sillä ainakaan Saaren silmään ei vastaavia valuvia putouksia ole muualla Suomessa osunut.
Uudet jouluvalot eivät Saaren mukaan olleet kaupungille varsinainen investointi, vaan hankinta tehtiin kunnossapitovaroilla.

Juttua muokattu 22.11. klo 12.57 valopäivityksellä sekä uusilla kuvilla.
Koree kuusi, eikä sen valoissakaan valittamista! 🙂
Kyllä nyt on tosi hieno kuusi. Upeat valot, sitä oikein pysähtyy ihailemaan. Ei voisi joulukuusi hienompi olla!
hieno on kuusi nyt kauniit valot. joukossa näkyy olevan hiukan jouluista punaista väriäkin pienen pallon kera. lieneekö eksynyt vahigossa joukkoon mutta ei ruma ole vaikka olisi muutama lisää siellä täällä.
Valot on hienot! Kiitos!
Onneksi kuusen valot tosiaan on hienot kun ne karseet lyhtypylväsvalot pilasi maiseman taas
Lyhtypylväskoristeet ovat aivan ihanat
Kaunis Kuusiparka, sekin tapettiin elävältä, puutarhurimme toimesta, jonka lempitango alkaa, Tuhon tietä kuljen, ja jatkuu, enkä loppua mä nähdä saata..
Ihanko olet tosissasi??
Jep jep. Säveltäjä ja lauluntekijä kertoi juuri että tämän piisin sanoitus ja sovitus on vielä kesken, mutta saanemme sen kaikkien kuultavaksi ensi vuoden joulumarkkinoille
Te viisi – kuusi kaupunginmiestä, ottakaa pikaisesti yhteyttä luottamusmieheenne. Työstä kuuluu saada työehtosopimuksen mukainen palkka. Talkoilla ei TODELLAKAAN tehdä töitä kaupungin organisaatiossa. Mikäli näin tapahtuu pitää asia hoitaa käräjillä asianmukaiseksi, ja työnantajalle ankarat sanktiot.
Pallot ovat ihan ok mutta “valuvat” muistuttavat lähinnä mainosvaloja ja ovat aika lapselliset. Kuusessa ei ole valittamista.
Mielestäni juuri ne valuvat valot ovat tosi hienot. Enkä niissä näe mitään lapsellista!
Suomalaiseen ja erityisesti Tyrwääläiseen mielenlaatuun kuuluu apaattisuus yhdistettynä pessimismiin. Jos jouluvalot ovat muuta kuin vaaleanharmaat, niin sehän ei sovi ollenkaan.
Punaista ja vilkkuvaa ne valojen olla pitää. Saataisiin vähän iloa syksyn harmauteen!!
Olen nähnyt Saksassa tuollaisia ‘valojääpuikkoja’, ne olivat pitempiä ja niitä oli samassa puussa enemmän. Näytti suhteessa paljon paremmalta kuin tämän kuusen valot eli lopputulos on selkeästi hienompi jos niitä hankitaan joskus hiukan lisää.
Köhöm.. Mun mielestä täällä on etupäässä ongelmana se, ettei täällä saa lausua saatika kirjoittaa omia mielipiteitään ääneen, vaikka sen pitäisi olla ihan normaalia aikuisten ihmisten kanssakäymistä.. Aina löytyy joku valtioviisas Tyrwääläisyydestä huomauttelija, joka korottaa itsensä muiden yläpuolelle, joita myös Mielensäpahoittajiksi kusutaan..
Tämä kuva on hieno. Kiitos siitä.
Kyllä on kaikesta kaunein kuusi,mitä torilla on koskaan ollut. Kumpa valopylväisiin olisi saatu vielä kunnon näyttävät jouluvalot,ettei tarttisi suurennuslasia hakee,olisi sitä varmaan osviittaa saanu muiden kylien jouluvaloista. Sillallakin näin pimeenä aikana voisi valot palaa päiväsaikaan.
Kyllä on todella hieno ja näyttävä kuusi En ole nähnyt hienompaa.
Kuusi on valoineen uljas näky.Hyvä Sastamala.