Kokemäeltä poistui kolmisenkymmentä yritystä PRH:n siivouskuukautena

Patentti- ja rekisterihallitus teki loppukesällä kaupparekisterissä suursiivouksen.

Prizztechin Yhteispalvelupiste Enterin alueelta poistui elokuussa lähes 590 yritystä. Niistä kokemäkeläisiä oli 28.

“Normaalisti yrityksiä lopetetaan toimialueellamme kuukausittain 20–40 kappaletta. Osa yritysten lopettamisista johtuu yhtiömuodon muutoksista, vaikka myös ne näkyvät listoilla lopettaneina yrityksinä”, kertoo yrityskehittäjä Merja Lehtonen. Hän ylläpitää Enterissä uusien ja lopettaneiden yritysten rekisteriä.

Marraskuun loppuun mennessä Enterin alueella oli perustettu 521 yritystä. “Niistä 249 yritystä on perustettu neuvontamme kautta ja nämä yritykset työllistävät yhteensä vähintään jo 282 henkilöä”, ynnää Lehtonen.

Alkavien yrittäjien palveluja Enter tarjoaa kokemäkeläisten lisäksi porilaisille, harjavaltalaisille, ulvilalaisille, pomarkkulaisille ja merikarvialaisille.

PRH poisti kaupparekisteristä yrityksiä, joilla ei ollut aktiivista toimintaa kymmeneen vuoteen ja jotka eivät reagoineet selvityspyyntöön.