Taysin ensiapu Acuta on ruuhkautunut influenssaepidemian vuoksi. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan potilaita on viimeisen kahden ja puolen viikon aikana ollut poikkeuksellisen paljon.
Tilanne johtuu influenssaepidemiasta, joten potilailla on paljon hengitystieinfektioita. Merkittävä osa potilaista on iäkkäitä ja saapuu ambulanssilla.
Ensiavussa on lisätty sekä lääkärien että hoitajien määrää, mutta potilaiden odotusajat ovat tästä huolimatta olleet pitkiä. Potilaita on jouduttu sijoittamaan käytäväpaikoille. Jatkohoitopaikkoja kunnista on ollut vaikea saada. Kuntia on pyydetty lisäämään sekä vanhuspalvelujen että kiireellisten vastaanottojen määrää.
Poikkeuksellisen hankalan tilanteen vuoksi Tays toivoo, että työnantajat hyväksyisivät väliaikaisesti lyhyitä, 3-5 vuorokauden sairauslomia ilman lääkärintodistusta, tai sairauslomaan riittäisi sairaanhoitajan arvio. Näin päivystysvastaanottoja ei kuormitettaisi pelkillä sairauslomapyynnöillä.
Acutaan hakeutuvilta potilailta pyydetään kärsivällisyyttä.
Taysin infektiolääkärit suosittelevat edelleen influenssarokotteen ottamista.
Eipä ruuhkaantuisi Acuta jos pikkukylien sairaalat olisi pidetty toiminnassa ja yöpäivystykset.
Miksi ängetä kaikki sairaat Acutaan? Vammalan sairaala takaisin ynnä muut pikkusairaalat!!!
Asiaa todellakin.
On se kummallista ihmisten rahtaamista ohi Vammalan aluesairaalan Acutaan. Kyllä aluesairaalassa varmasti löytyy vuodepaikoille tilaa huoneissa, ettei käytäville tarvitse majoittaa. Käytävämajoitus tietääkseni ei ole edes laillista. Hoitohenkilökunnastakaan ei liene puutetta. Sairaiden ihmisten kustannuksella pelleilyä tämä on.Kalliiksi tulee ambulanssien ja taxien jatkuva selsu Tampereelle. Matkoihin käytetty raha olisi viisainta käyttää sairaiden hoitoon Vas:sa. Ei tarvitse Kelan ihmetellä, kun matkakorvauksiin kuluu runsaasti rahaa. Hoidetaan sairaat Sastamalassa ja helpotetaan Acutan paineita.
Päivystys ihan täynnä ja siis tk osastot myös miksei Vammalassa laiteta sairaita Vassin puolelle?
Kun olisi terveysasemat, muut vastaanottopisteet käytössä – kas, ei olisi ruuhkaa.
Lääkärin todistus on ainoa, joka riittää sairausloman todisteeksi.
Valitettavasti pätevinkään sairaanhoitaja ei ole lääkäri eikä siksi hänen todistuksensa sairasloman tarpeesta voi mitenkään riittää työnantajille
No niin, tätä osattiin odottaa – kyllä lähisairaalapalvelu ensiapu-päivystyksineen on realistista ! Palauttakaapa se.
Kummallisia noi päättäjät, kun maahan on saatu hyvä lainsäädäntö perustuslakikin valmisteluissa huomioiden, mutta nämä päättäjät vesittävät kaiken päivystyksissä ei ole tietoakaan yksityisyyden suojasta perusoikeutena – mikä, mikä maksaa, vastaanottotiloissa siten, ettei ihmisten terveydentilatietojen suojauksesta ole tietoakaan, kun kaikki huudellaan julkisesti ääneen. Ja humoristista on se, että tietokoneen syövereitä pitäisi koskea niin taattu ja super turvallinen valvonta.
Eiköhän ne ole tamperelaiset jotka suurimmalta osin ovat Acutan tukkineet….kuten tähänkin asti.