Italiassa lomailleella pirkanmaalaisella on todettu tuhkarokko matkan jälkeen. Asiasta kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
Oireina oli kuumetta ja ihottumaa. Sairastunut on saanut tuhkarokkorokotteet lapsuudessaan.
Myös tuhkarokkoon sairastuneen henkilön kanssa samassa seurueessa matkustaneilla on ilmaantunut tulehdusoireita. Heistä otettujen tuhkarokkonäytteiden tulokset valmistuvat torstaina.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan todennäköisyys, että rokotetun henkilön tuhkarokko tarttuu muihin ihmisiin, on hyvin pieni. Kaikki tuhkarokkotapauksen seurueessa matkanneet aikuiset ovat rokotettuja tai sellaisia, jotka ovat sairastaneet tuhkarokon. Rokotetun henkilön tartunnat ovat erittäin harvinaisia ja oireet lievempiä kuin rokottamattoman. Rokotus antaa suojan vaikeilta tautimuodoilta.
Tärkein tapa ehkäistä tuhkarokkotartunta on hyvä rokotussuoja, joka tarkoittaa kahta annosta tuhkarokkorokotetta. Myös aiemmin tuhkarokon sairastaneet ovat suojassa taudilta.
Euroopassa on tällä hetkellä useita maita, joissa esiintyy runsaasti tuhkarokkoa. Italiassa on todettu tänä vuonna tuhansia tuhkarokkotapauksia. Euroopassa matkustavien suomalaisten rokotussuojan tuhkarokkoa vastaan tulee olla kunnossa. Erityisessä sairastumisriskissä ovat rokottamattomat lapset. Tauti tarttuu erittäin herkästi.
kauhea vouhotus ja vohkaaminen jostain tuhkarokosta, mutta tuontimunissa ollut hyönteismyrkky, siitä ei mitään…..