Ilkka Kantola arkkipiispan vaaliin

Kari Mäkinen, Ilkka Kantola
Arkkipiispa Kari Mäkinen ja kansanedustaja Ilkka Kantola puolisoineen. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio.

Kansanedustaja Ilkka Kantola on ehdolla arkkipiispan vaalissa. Koulutukseltaan hän on teologian tohtori.

Keikyän seurakunnan kirkkoherran viransijaisena Ilkka Kantola oli vuosina 1993-1994. Sosialidemokraattien kansanedustajaksi hänet valittiin vuonna 2007.

Muut tähän mennessä arkkipiispaksi ehdolle asettuneet ovat rovasti, teologian tohtori Heli Inkinen ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Ehdokasasettelu päättyy 27. marraskuuta.

Vaalin ensimmäinen kierros käydään 8. helmikuuta ja mahdollinen toinen 1. maaliskuuta.

Nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle ensi kesänä.

  • Angel

    Eikös Tapio Luoma ja Ville Auvinen ole myös tyrkyllä tälle kirkon korkeimmalle pallille?

    • ÄäNetön

      Tapio Luoman ja Ville Auvisen valitsijayhdistykset eivät ole ilmeisesti jättäneet vaaliasiakirjoja tuomiokapitulille (vielä). Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan tarvitaan ehdokkaan suostumus ja vähintään 30 äänioikeutetun valitsijan esitys. Tähän mennessä Heli Inkisen, Björn Vikströmin ja Ilkka Kantolan valitsijayhdistykset ovat asiakirjat jättäneet. Toistaiseksi mainitut kolme ovat virallisia ehdokkaita.

    • Nimetön

      en myöskään äänestäisi, vaikka kuinka olisi Keikyän pappi ollut…

    • Kysyn vaan

      Kysykää joskus näihin korkeisiin virkohin tyrkyllä olevien siippojen ex-puolisoilta ja ehkä lapsiltakin, minkälainen tuollaiset pyrkyrit ovat oikeasti.

      Yleensä vähemmän koulutetut ihmiset osaavat hävetä menneisyyttään ja elää hiljaisliekillä loput vuodet. Missä häpy?

  • Nimetön

    Tuo ilkka on samaa sarjaa arkki-irvikuva kari mäkisen ja mädättäjä piispatar askolan kanssa! Ei jatkoon!
    Kirkko on mäkisen johdolla ennennäkemättömässä alennustilassa!
    Kantola jatkaisi samaa tuhoavaa linjaa!

    • Nimetön

      Kyllä tälläistä kieltä käyttävät kirkon ja muunkin elämän MÄDÄTTÄÄ

Kommentointi ei ole käytössä.