“Ehkä juhlakirjassa sopii pikkuisen vetää kotiinpäin”

Aino Havukainen ja Sami Toivonen.

Sastamalan Nälkälänmäessä asuvien kirjailijoiden luovuuden lähde ei osoita ehtymisen merkkejä. Kesällä ilmestynyt Tatu ja Patu, elämä ja teot on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kahdeskymmenes teos, jossa Outolan veljekset esiintyvät, ja tällä kertaa tarjolla on elämäkertaparodiaa.

Ainolle ja Samille on tärkeää löytää uusia kerronnan keinoja ja tulokulmia jokaiseen Tatu ja Patu -kirjaan. Idea elämäkertateokseen syntyi pyöreiden vuosikymmenten myötä.

”Tuli sellainen nyt tai ei koskaan -fiilis. Olennaista meille oli se, että tehtyjä kirjoja on riittävästi, jotta elämäkerta on uskottavalla pohjalla”, Sami sanoo.

Teokseen on kuvattu arkistojen aarteita, muun muassa Tatun ensimmäinen hius, Patun ensimmäinen nenäkarva ja pieni hitunen, joka saattaa jollakin tavalla liittyä veljeksiin tai sitten ei.

Arvoituksellisen Outolan elämää valotetaan erilaisten dokumenttien kautta, on lehtileikkeitä, tavaroita sekä ullakolta löytynyt salaperäinen pahvilaatikko täynnä mielenkiintoisia valokuvia ja esineitä. Tuttujen kertomaa -osioissa kuullaan Tatun ja Patun ystävien huomioita veljeksistä.

Ainon mukaan haastavinta oli keksiä, miten kertoa Tatun ja Patun elämästä ja Outolasta niin, ettei tule paljastaneeksi liikaa. Intohimoisimmat fanit kun muistavat todella tarkkaan kaikki pienimmät yksityiskohdat eikä kirjailijoiden kannata sitoa käsiään tulevaisuuden suhteen.

Kirjassa esitetään erilaisia teorioita Outolan sijainnista. Yhden teorian mukaan Outola on sastamalalaisen Theo Utolan (The Outola) tutissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Tatu ja Patu -kirjoissa mainitaan Sastamala.

”Ehkä juhlakirjassa sopii pikkuisen vetää kotiinpäin”, Sami nauraa.

Kiinni ajassaan, yhdessä ideoiden

Havukaisen ja Toivosen kirjat lukeutuvat Suomen myydyimpiin. Suosio ei ole tullut kertarysäyksellä, vaan pikkuhiljaa.

Kirjasarjan oikeuksia on myyty tähän mennessä yli kahteenkymmeneen maahan.
Havukaisella ja Toivosella on takanaan 27 yhteistä vuotta ja 23 yhteistä teosta.

“Yhdessä tekemisessä on parasta se, että ideoita voi heitellä yhdessä. Se on paljon tuloksekkaampaa ja mukavampaa kuin yksin”, Aino sanoo.

Lastenkirjallisuus elää kiinni ajassaan. ”Maailma muuttuu ja me siinä mukana”, Sami tuumaa.

Sami Toivosella ja Aino Havukaisella on seuraavasta kirjasta jo luonnos valmiina.

Suvaitsevaisuuden lähettiläät?

Havukainen ja Toivonen eivät tuputa maailmankatsomustaan, mutta teoksissa on luettavissa ja nähtävissä viestejä tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja vastuullisemman kuluttamisen puolesta. Oikeastaan kirjantekijöitä joskus ihmetyttää, miten vähän reaktioita vaikkapa Tatun ja Patun ystävän Veeran kaksi äitiä tai Tatun ja Patun Suomi -teoksen sateenkaarilippua heiluttava vaakunaleijona kirvoittivat.

”Ehkä syynä on se, ettei lastenkirjallisuutta oteta vakavasti. Usein teoksistamme tehdyt arvostelut ovat enemmän juonenkuvauksia kuin kirjallisuuskritiikkiä”, Aino miettii.

Kolikolla on toinenkin puoli. Lastenkirjallisuudessa voidaan hyväksyä sellaisia asioita, jotka jossakin toisessa formaatissa voisivat joutua sensuurin kohteeksi. Tiettävästi Veeran kahta äitiä ei ole esimerkiksi Venäjällä katsottu ongelmaksi, vaikka homoseksuaalisuus on maassa kriminalisoitu. Kustantaja on julkaisemassa teoksen lähiaikoina.

Voisivatko Outolan veljekset olla suvaitsevaisuuden lähettiläitä maailmalla?

”Sitä en osaa arvioida, mutta ainakin omalla kohdallani lapsuuden suosikkikirjat jättivät pysyvän jäljen, tekivät suuremman vaikutuksen kuin mitkään muut myöhemmin lukemani teokset”, Sami toteaa.

Uusi teos valmistumassa

Syksy on menestyville kirjailijoille kiireistä aikaa. Ainon ja Samin kalenteriin on merkitty esiintymiset Turun ja Helsingin kirjamessuilla. Lukijoille Tatun ja Patun elämä ja teot on vielä uusi kokemus, mutta pariskunnan mielet arkartelevat jo seuraavan opuksen parissa.

Työn alla olevasta uudesta kirjastakin on jo olemassa luonnos, joten Tatun ja Patun fanien ei tarvitse huolestua, uran merkkipaalu ei merkitse muutoksia kirjailijapariskunnnan työrutiineihin. Seuraavana suvena Outolan ystävien odotus jälleen palkitaan.

Tatu ja Patu, elämä ja teot ilmestyi kesäkuussa, sopivasti Vanhan kirjallisuuden päiville.