Stormin Teräksen Teräsmieskilpailut kisailtiin lauantaina 3. elokuuta Sastamalan Kaalisaaressa hieman tuulisessa ja koleassa 14 asteen säässä. Vesi oli kuitenkin 19-asteista ja uinti sujui kaikilta ilman ongelmia. Onneksi tuulikin yltyi kovemmaksi vasta, kun uinti oli jo suoritettu.
Ensimmäisenä vedestä nousi naisten sarjan ykkönen Venla Koivula-Huttunen (Aqua Plus Triathlon) aikaan 5.38, naisten sarjan toiseksi kokonaiskisassa sijoittunut paikkakunnan oma tyttö Jonna Karimäki (Team Manyone) ui matkan aikaan 6.02.
“Stormin kisa oli elämäni ensimmäinen triathlonkisa, johon osallistuin vuonna 2007. Oli mahtavaa päästä taas pitkästä aikaa paikalle! Uinti oli helppoa ja hyvärytmistä. En ole pitkään aikaan tykittänyt kovaa pyörällä, joten ajoin kääntöpaikalle asti jalkoja säästellen ja toisen puoliskon hieman napakammin. Juoksuun lähdin samalla taktiikalla; alku maltilla ja loppua kohden kiihdyttäen.”
Venlalla on plakkarissaan vuosien takaa muun muassa triathlonin puolimatkan SM-kulta vuodelta 2010. Hän on voittanut myös koripallon Suomen mestaruuden 2005.
Jonna Karimäki tuumasi, että kilpailusta jäi hyvä maku, vaikka voitto jäi harmittavan lähelle.
“Uinnissa jäin hieman pussiin ja siinä meni useampi sekunti, eikä se märkäpukukaan tarpeeksi nopeasti lähtenyt päältä. Pyörä oli perusvahva, ehkä terävin jalka puuttui. Juoksu lähti kulkemaan yllättävän hyvin ja olenkin siihen ihan tyytyväinen vaikka matka voiton suhteen loppuikin hieman kesken. Oli upeaa kisata, kun oli paljon tuttuja kannustamassa!”
Pari viikkoa sitten Jonna kävi Joroisilla pokkaamassa naisten 35-39-vuotiaiden sarjan suomenmestaruuden puolimatkalta kovalla ajalla 4.42.34.
Miesten yleisen sarjan voittaja Stormin Teräksen oma poika Sami Nikkilä tuli heti Venlan kannoilla vaihtoon toisena aikaan 5.50. Sarjan seuraavien Craig Primmerin (TuUL Triathlon) aika oli 6.38 ja Jani Argillanderin (Pyörä Union) 6.45. He olivat jo uinnin jälkeen lähes minuutin Samia jäljessä.
Kisan toiseksi lopputuloksissa sijoittunut myöskin kovakuntoinen paikallinen Roope Kuusisto (Decens Oy) oli jokseenkin minuutin päässä Samista uintiosuuden jälkeen. Pyöräosuudella Roope jopa saavutti Samia 4 sekuntia, mutta kun juoksuosuus alkoi, ei voittajasta ollut epäselvyyksiä. Roope oli sarjansa kolmantena juoksuosuudelle lähdettäessä.
Sami nappasi voitollaan kolmannen kiinnityksen kisojen kiertopalkintoon joten Sami sai sen omakseen.
Nikkilällä on menossa huikea triathlon-vuosi. Voittihan hän jo kesäkuun puolivälissä Vantaalla sprinttimatkojen suomenmestaruuden sarjassa 45-49v. ja kävi vielä heinäkuussa Lohjalla pokkaamassa hopeisen SM-mitalin puolta pidemmältä ns. olympiamatkalta.
Sami tarinoi kisan jälkeen kaiken menneen suunnitellusti.
“Kovasti kyllä olisin toivonut, että kovakuntoinen seuratoveri Rauno Koski olisi ollut mukana kirittämässä.”
Rauno kävi myös heinakuun puolessa välissä pokkaamassa M50-54 SM-pronssia Lohjalta olympiamatkalta. Stormin Teräksellä on siis kova kaksikko.
Lauantainen kilpailu oli Stormin Teräksen 30-vuotisjuhalkilpailu. Se meni kaiken kaikkiaan suunnitelmien mukaan, mitään negatiivista palautetta ei järjestäjien korviin ole kantautunut. Sen sijaan myönteistä palautetta saimme, siitä voinee kiittää hienoa talkooväkeä, joita ilman näitäkään kisoja ei voitaisi järjestää. Juhlakilpailun kunniaksi Teräs teetti seuran logolla varustetun t-paidan, joka annettiin kaikille kilpailijoille muistoksi kisoista.
Kaikki kilpailun tulokset ovat nähtävillä osoitteessa www.storminteras.fi
Teräsmieskilpailut mitellään jälleen vuoden kuluttua Kaalisaaressa.
Juttu: KH