Lahjakortista toivotaan tonttikaupan kiihdyttäjää Kokemäellä

Kokemäen kaupungin tontit eivät käy kaupaksi toivotulla tavalla. Poikkeuksen muodostavat muun muassa joenrannan läheisyydessä olevat maa-alueet.

Kokemäen kaupunki on kaavoittanut viime vuosien aikana runsaasti omakotitalotontteja usealle asuntoalueelle eri kaupunginosiin, mutta vain murto-osalle on löytynyt ostaja.

Markkinoinnin tehostaminen on yksi keino tonttikaupan elvyttämiseen, uskovat niin maankäyttöinsinööri Ari Pesonen kuin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Harri Kivenmaakin. Tonttikaupan kiihdyttämiseksi on Kokemäellä kokeiltu jo hintojen laskemista sekä lapsiperheille myönnettävää alennusta. Uudeksi houkuttimeksi kaavaillaan nyt tontin ostajalle osoitettua 1000 euron suuruista lahjoitusta, joka voitaisiin jakaa lahjakorteiksi paikallisiin liikkeisiin.

Ei halutunlaisia tontteja

Kaavoitettuja omakotitalotontteja myytiin Kokemäellä vuonna 2010 yhteensä viisi, vuotta myöhemmin kaupaksi kävi kuusi tonttia. Vuoden 2012 alussa vapaita kaavoitettuja tontteja oli yhteensä 80 kappaletta.

Harri Kivenmaa pitää runsasta tonttitarjontaa sinällään myönteisenä ongelmana, mutta myöntää, että kaupungin kehittymisen kannalta on oleellista saada vanhat asuntoalueet toteutettua ennen kuin uusia voidaan ryhtyä toteuttamaan.

Syytä verkkaiseen tonttikauppaan Kivenmaa ei juuri lähde spekuloimaan. “Ehkäpä tontit eivät vain ole halutunlaisia. Joenrannan tuntumassa olevat maa-alueet ovat nimittäin menneet nopeasti kaupaksi. Samoin sellaiset tontit, joilla on sopivasti näkösuojaa antavaa puustoa.”

Vauvarahalla lapsiystävällisempi imago

Uusien asukkaita koitetaan houkutella Kokemäelle tulevaisuudessa todennäköisesti myös perheille maksettavan vauvarahan avulla.

Kokemäen Seudun Vihreät ry:n aiheen tiimoilta tekemän valtuustoaloitteen mukaan paikkakunnan väkiluku on pudonnut aikavälillä 1993 – 2010 yhteensä 1332 henkilöllä, mikä prosenteilla mitattuna tekee pienessä kaupungissa peräti -14,3 prosenttia. Aloitteessa vauvarahan käyttöönoton arvellaan luovan kaupungille lapsiystävällisempää imagoa ja sillä toivotaan olevan merkitystä lapsiperheiden houkuttelemiseksi Kokemäelle.

Kokemäelle syntyi vuonna 2010 yhteensä 67 vauvaa, joten vauvarahan kustannus ei  olisi vuositasolla kohtuuton, aloitteessa todetaan. Jokaiselle vastasyntyneelle kokemäkeläiselle vihreät esittävät maksettavaksi syntymälahjana 100 – 150 euroa. Kaupunginjohtaja Markus Ojakosken aloitteen pohjalta tekemää selvitystyötä esitellään kaupunginvaltuustolle tiistaina.