Huittisissa marraskuun puolivälissä järjestettävä puhallinsoittajien kilpailu Hullu Puhallus on vakiinnuttanut asemansa kansallisena mittelönä. Siitä hyvänä osoituksena on kilpailijoiden suuri määrä. Kaikkiaan viikonlopun aikana Risto Ryti -salin lavalla esiintyy yli sata lasta ja nuorta joko solistisesti tai ryhmässä.
Kilpailun ohella järjestetään kuunnelmus, johon on ilmoittautunut 25 esiintyjää tai esiintyjäryhmää. Sen osallistujia ei laiteta paremmuusjärjestykseen, mutta he saavat suorituksestaan henkilökohtaisen palautteen.
Varsinaisiin kilpasarjoihin on ilmoittautunut yli 50 puhallinsoitinten nuorta taitajaa tai näiden kamarimusiikkiryhmää. Ilmoittautujia on paljon Huittisten musiikkiopistosta ja lähialueilta, mutta runsaasti myös muualta Suomesta aina Rovaniemeä myöten.
Edellisen kerran vuonna 2010 järjestetty Hullu Puhallus jatkaa Jukka Perko -saksofonikilpailun perinteitä. Tuomaristoon kuuluvat saksofonivirtuoosi Jukka Perkon lisäksi baritonitorvitaiteilija, kapellimestari Jukka Myllys sekä Turun konservatorion vasta valittu rehtori, kapellimestari, Juha Järvinen, joka aikaisemmin toimi Porin Palmgren-konservatorion rehtorina.
Hullun Puhalluksen järjestää Alfred Kordelinin säätiön tuella Huittisten kaupunki. Käytännön toteutuksesta vastaa pääosin Huittisten musiikkiopisto.
Hullu Puhallus soi 15.-17. marraskuuta.






