Sain jokin aika sitten käsiini kevään ensimmäisiä raparpereja. Yleensä raparperit jalostuvat keittiössäni kaurahunnun alle paistokseksi, mutta poikkeuksellisesti nämä varret päätyivät kattilaan ja kiisseliksi. Pilkoin, keittelin ja maistelin. Jätin kattilan lieden reunalle jäähtymään ja lähdin käymään ulkona. Kotiin palatessani luulin hetken aikaa avanneeni kotioven sijasta jonkinlaisen aikakoneen sisäänkäynnin ja matkustaneeni takaisin isovanhempieni tupaan ja lapsuuteen.
Suljin silmäni eteisessä ja nuuhkin makealta raparperikiisseliltä tuoksuvaa ilmaa. Pystyin elävästi näkemään mammani hääräilemässä keittiössään ja ukkini tuolissaan täyttämässä sanaristikkoa. Tuoksusta pystyin lähes maistamaan kiisselin kirpeän maun suussani. Omassa kodissani olin, tietenkin, mutta tuo tuttu tuoksu vuosien takaa herätti jostakin aivojeni sopukoista uskomattoman yksityiskohtaisen (ja vähän kaihoisan) muiston.
Hajuaisti tuo muita aisteja herkemmin mieleen menneitä tapahtumia, muistoja. Aivoissa alue, jossa hajuaistimusta käsitellään, on läheisessä yhteydessä tunteiden käsittelyyn liittyvään alueeseen. Vastasyntyneen aisteista hajuaisti on kehittyneempi kuin esimerkiksi näköaisti, ja vauva pystyy haistamalla tunnistamaan oman äidin maidon jo muutaman päivän ikäisenä. Iän myötä hajuaisti usein heikkenee, mutta tuttu tuoksu voi palauttaa muistoja muistisairaan vanhuksen mieleen.
Hajuaisti kehittyy jatkuvasti ja ohjaa valintojamme yllättävän paljon. Hajut, jotka aivoissamme yhdistyvät mukaviin tunteisiin ja kokemuksiin, miellyttävät meitä. Pelkkä grillin tuoksu voi saada veden herahtamaan makkaran ystävän kielelle. Kerran intialaisesta ruoasta ruokamyrkytyksen saanut voi tuntea vatsassaan kiertävän jo intialaisen ravintolan ohi kulkiessaan, pelkästä ruoan tuoksusta. Huonot hajumuistot ovat osa ihmisen elimistön suojamekanismia sairastumista vastaan. Varsinkin kyky haistaa ruoan pilaantumisesta johtuva löyhkä ja siten välttää pilaantuneen ruoan syöminen ja sairastuminen on ollut ihmiskunnan historiassa elintärkeä.
Omaa hajuaistia voi yrittää kehittää, ja samalla tallentaa mukavia muistoja aivoihin tulevien vuosien varalle. Nuuhki kasvimaasta puskevan lipstikan maustamaa lihakeittoa, ihastele raparperipaistoksen ja sulaneen vaniljajäätelön makeaa tuoksua tai haistele kevään valmistujaisjuhlia hallitsevan kahvin aromia. Tiedosta tuoksujen, äänten ja ihmisten luoma tunnelma. Aivoihisi jää muistijälki, joka myöhemmin saman hajun aistiessasi voi yllättää iloisesti tuomalla tuon mieluisan tunnelman mieleesi.
P.S. Itse tekemäni raparperikiisseli maistui hyvältä, mutta ei niin hyvältä kuin miltä mamman tekemän kiisselin muistan maistuneen. Nautiskelu hyvässä seurassa lienee ollut se salainen ainesosa.
Kirjoittaja on Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy:n ravitsemusterapeutti