Vesivuodon selvittely Kiikan ja Kiikoisten välillä jatkuu

Sastamalassa Kiikoisten ja Kiikan rajalla jatketaan vesiverkoston vuotokohdan selvittämistä.

Mäntysaarentien ja Huhdanpääntien välisellä alueella on veden jakelu keskeytetty.

Turhaa vedenkäyttöä pyydetään välttämään koko Kiikoisten alueella. Veden käyttöpaine on edelleen poikkeuksellisen alhainen. Vedessä voi ilmetä laatu- ja värihäiriöitä katkoksen jälkeen.

Ongelmat vedenjakelussa alkoivat sunnuntaina.

  • Nimetön

    Siinä sen näkee, kun ihmiset pääsevät rakentelemaan putkistoja, jotta elämä olisi muka helpompaa. Itsellä lähdekaivo ja putkia en ota, vaikka maksettaisiin. Pääsee halvalla ja helpommalla. Ihmisillä tuppaa olemaan ns. kultainen kädenkosketus eli ennen pitkää helpoksi ja mukavaksi tarkoitettu muuttuu vaikeaksi, kalliiksi ja rasittavaksi. Tyhmyydellä ei ole rajoja.

    • Nimetön

      Luulenpa, että Kiikoisissa on joka pihassa oma ruosteinen kaivo, niin että ei ole ihme, jos puhdas vesijohtovesi on suosiossa. Vesijohtovesi on tutkittua, siinä ei ole arseenia, mangaania, nitraatteja, kasvinsuojeluaineita eikä pintavesisaastuntaa sateiden aikaan. Keskitetty jätevesien käsittely on tulevaisuudessa helpoin, jopa ainoa keino saada kerätyksi fosforia maanviljelyn tarpeisiin, kun kaivokset ovat jo ehtymässä. Ymmärrän toki niitä, jotka haluavat elää modernin yhteiskunnan ulkopuolella. Se on oma valinta, ja jotkut ovat ihan onnellisia niukassa elämässään. Nämä elämäntapaintiaanit toimivat myös välttämättömän kaupungistumisen edistäjinä, heidän mökkinsä kun ei enää käy kaupaksi seuraavalle polvelle, ja poistuu siten markkinoilta.

      • Nimetön

        “Mökkiä” ei ole tarkoitus myydä. Lapseni haluavat sen sitten, kun minusta aika jättää. He ovat ymmärtäneet paremmin kuin minä häviävän luonnon merkityksen. Ja, en ole elämäntapaintiaani, elän ihan oravanpyörässä mukana, joskin en haluaisi, mutta on pakko, jotta ei tule tuomituksi elämäntapaintiaanina.

    • Nimetön

      Hienoa, että jollain on lähde, johon voi olla tyytyväinen. Ilmeisesti sinulla ei varmaankaan ole lähistöllä sellaisia seikkoja, josta voisi aiheutua haittoja oman kaivon käytölle.
      Kaikilla ei asiat välttämättä ole näin. Jouduttiin luopumaan porakaivosta, kun sinne kallion halkeamista ym. pintavesisaastutusta aiheutui.

  • kiikoslainen

    11:33 Onko sulle noussut kusi päähän? En ole tuon ensimmäisen kirjoituksen kirjoittaja mutta oman kaivon kyllä omistan, kaivoni vesi on tutkittu ja erittäin hyväksi todettu. Elän mielestäni ihan modernissa yhteiskunnassa, onnellisena mutta en mielestäni mitenkään niukasti. Ymmärrän että ihmisillä on erilaisia toiveita elämisensä suhteen, joku haluaa elää taajamassa joku toinen taas haja-asutusalueella. Jos oma kaivoni tekee minusta elämäntapaintiaanin niin se se sitten olen, ainakin keitin eilen kahvia oman kaivon vedestä ja kävin saunassa ja suihkussa. Kyllä jollain on taas pipo kiristänyt päätä, löysää hiukan ja tarkista lääkityksesi.

    • Ruostekaivo(kse)n omistaja

      Koska olet tutkituttanut kaivosi veden viimeksi? Siinä taitaa olla jotakin, joka kiristää hermoja.

    • Nimetön

      Myös minun kaivoni on tutkittu ja vesi täysin puhdasta. Tutkitutan säännöllisesti, koska järkevä tekee niin. Ei tarvitse kemiallisilla myrkyillä puhdistaa tai pelätä, että jossakin sattuu jokin vuoto tai johtoveteen pääsisi sinne kuulumatonta. Vesi on ilmaista ja kun sen vielä suodattaa luonnonmukaisesti takaisin luontoon, on edes hetken aikaa hyvä mieli. En arvostele niitä, ketkä käyttää johtovettä, kukin taaplaa tyylillään. Sähkökatkoksetkaan eivät häiritse, kun on varautunut muulla tavoin. Näin on eletty ennen ja selvitty vaikeammistakin olosuhteista. Olen kiitollinen edellisille sukupolville, että olen saanut heiltä suullisen perimätiedon kautta oppia heidän elämäntavoistaan.

  • Nimetön

    On tämäkin hyvä syy käydä oman kaivon käyttäjien kimppuun. Kumma kun omalle kaivolle ei ole vielä ehdotettu jotain veroa.

    • Ruostekaivo(kse)n omistaja

      Kimppuun? Ei se oma kaivo kuuluu monenkaan mielestä ylellisyysveron piiriin, vaan paremminkin sen omistajan kuuluisi saada avustusta rakennusperinteen ylläpitoon. Mutta mietipä, kumpi maaseutuasunto käy paremmin kaupaksi, se jossa on kunnallinen vesihuolto vai se, jossa on oma, huoltoa vaativa kaivo ja epävarma jätevesijärjestelmä? Jos perinnetalo mene kaupaksi, myyntihinta on vaatimaton. Kaikki eivät tietysti ajattele niin pitkälle tulevaisuuttaan, että omasta pirtiustä pitää joskus luopua, tai että se jää perillisten murheeksi. Kunnallinen vesijohto ja viemäröinti on kallis kertainvestointi, mutta säilyttää kiinteistön arvon. Kallista ja työlästä oman kaivon ja jätevesisysteemin kunnollinen hoitokin on, mutta sitä ei huomaa, kun se on jatkuvaa työtä. Eipä taida nykyiset karjatilatkaan enää pärjätä oman kaivon varassa.

      Mutta asiaan: Kankaanpäästä Laviaan pitäisi saada isompi putki. Nykyinen rakennettiin liian pieneksi, se ei riitä kunnolla edes lavialaisille, saati että sen kautta toimitettaisiin Kiikoisiin vettä. Kiikan ja Kiikoisten väliin pitää saada myös riittävän tukeva vesijohto ja Kiikan päähän resurssit toimittaa vettä. Kiikoisten oma, vanha vedenottamo on tullut elinkaarensa päähän, kunnolliset vesijohtoyhteydet etelään ja pohjoiseen varmistaisivat veden saannin.

      • Nimetön

        Ymmärrän, että ne, ketkä haluavat päästä helpommalla, liittyvät kunnalliseen järjestelmään sekä veden että viemäröinnin suhteen. On kuitenkin niitä, jotka eivät koe työlääksi oman kaivon tai jäteveden puhdistamista itse. Kun ottaa selvää asioista ja oppii huoltamaan itse, ei siinä hirveästi työtunteja tule vuodessa. Itselleni entisenä kunnallisen vesijohtoverkon käyttäjänä oli suurempi harmi, kun vedet olivat pitkään poikki ja vesi piti hakea jostain kaukaa, kun ei ollut omaa kaivoa. En puhu muiden puolesta vaan vain omastani ja miten itse koen asiat. Kierrätän ja kompostoin kaiken mahdollisen (myös käymäläjätteen) sekä kannan käyttöveteni kaivosta. Tähän hommaan menee noin tunti viikossa. Kaivon puhdistaminen kerran parissa-kolmessa vuodessa riittää ja siihenkin saa ammattilaiset asialle muutamalla sadalla eurolla. Kyse on valinnoista. Itse entisenä kuntosalien suurkuluttajana olen havainnut, että saman liikunnan ja jopa paremman saa, kun kannan veteni itse ja teen itse niin paljon kuin osaan ja ehdin. Jää aikaa itselle, perheelle ja työelämälle. Omalla kohdallani huomasin, että olin totuttanut itseni siihen, että ulkoistin kaiken sellaisenkin, jonka olisin itse voinut hoitaa ilmaiseksi ja paremmin. Nyt tiedän, mitä juon ja mitä kompostiini isken.

      • Nimetön

        No ainakin meillä riittää vettä omasta kaivosta. Onnea vain veden odotteluun.

  • Nimetön

    Tuskin tässä omaan kaivoon katsojien, tai siihen halukkaasti kusevien, kannattaa ruveta rähiseen toisilleen. Ei niin toimita edes sähkökatkoksen aikana. Jokainen eläköön tyylillään.

Kommentointi ei ole käytössä.