Koululaisia kuljettanut pikkubussi suistui ojaan Säkylässä

Tiistaina aamun huonossa ajokelissä on sattunut useampia onnettomuuksia. Vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin.

Säkylässä Turuntiellä koululaisia kuljettanut pikkubussi kaatui ojaan noin kello 9.35. Kyydissä oli kuusi oppilasta. Heidät kuljetettiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi.

Sastamalassa valtatiellä 12 raskas ajoneuvoyhdistelmä suistui kyljelleen ojaan. Ulosajo sattui Tyrväänkylän ja Kiikan välillä noin kello 7.35. Yhdistelmä ajautui Vammalan suunnasta tultaessa tien oikealle puolelle Saarikontien risteyksen vaiheilla. Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia. Pelastus- ja raivaustöiden vuoksi valtatien liikenne ohjattiin yhdelle kaistalle onnettomuuspaikan ohi vajaan tunnin ajan.

  • Kyttäävä naapuri

    Ei tarvitse ihmetellä, kun tiet jätetään hoitamatta.

Kommentointi ei ole käytössä.