Vuoden kylä ja Vuoden kyläteko valitaan Pirkanmaalla jatkossa vuorovuosina. Tänä vuonna on Vuoden kyläteon vuoro.
Kyläteko on jotain sellaista toimintaa, jolla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus koko kyläyhteisöön. Kilpailuun saa kuka tahansa ilmoittaa minkä tahansa kyläteon, jonka kokee palkinnon arvoiseksi. Pirkan Kylät tarvitsee teon kuvauksen, perustelun ja ilmoittajan nimen. Saapuneiden ehdotusten perusteella työryhmä valitsee finalistit ja tarpeen vaatiessa vierailee finalistikylissä. Voittajakylän kyläyhdistys tai teosta vastuussa ollut yhdistys palkitaan 800 eurolla.
Henkilöt palkitaan vuosittain
Joka vuosi valitaan edelleen Maaseudun tiennäyttäjät ja Vuoden maaseutuhenkilö. Maaseudun tiennäyttäjät ovat kylätoiminnassa erityisen ansioituneita henkilöitä. He ovat olleet pitkä-aikaisella panoksellaan kehittämässä valtakunnallista tai paikallista kylätoimintaa.
Vuoden maaseutuhenkilö taasen on saavuttanut erinomaisia tuloksia erityisesti kylätoiminnassa, Leader-toiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä. Valinnassa ei painoteta senioriteettia tai pitkää toiminta-aikaa, vaan valittavan henkilön hyviä tuloksia, innostavuutta ja innovatiivisuutta.
Ehdotuksia Pirkan Kylille voi esittää 18. maaliskuuta saakka.







