
Huittisissa on punnittu Huhkolinnan peruskorjausta tai uuden liikuntahallin rakentamista.
Tekninen lautakunta saa pöydälleen esityksen uuden liikuntahallin rakentamisesta Huhkolinnan ja uimahallin väliin.
Uudisrakennusta perustellaan muun muassa sillä, että peruskorjauksessa Huhkolinnan rakennusosat käytännössä jouduttaisiin uusimaan vaippaa ja runkoa lukuun ottamatta. Arvioitu korjausaste on 84 prosenttia. Uusi liikuntahalli myös mahdollistaa suunnittelun toiminnallisten tarpeiden lähtökohdista. Sen käyttöikä on peruskorjattua pidempi ja pinta-ala suurempi. Uudisrakentamisella vältyttäisiin katkoksilta toimintaan, koska Huhkolinna olisi käytössä rakennustöiden ajan.
Uuden liikuntahallin tavoitehinnaksi esitetään 5,2 miljoonaa euroa.








Täysin tarpeeton hanke kuihtuvaan kaupunkiin. Huittisissa on riittävät liikuntatilat!
Ja kuinka paljon olet mukana koulujen ja lukuisien seurojen ja muiden harrastusryhmien toiminassa kun noin voit kommentoida.
Ehdottoman välttämätön hanke. Puollan uutta hallia.
Siis minkä vuoksi rakennus pitää purkaa ? Halli on aivan hyvä.
kuinka isoosuus kustannuksista tulee sosiaali ja pukuhuonetilojen osuudelta.
Tehdään uusihalli sos tiloineen ja jätetään vanha viereen treenihalliksi, ilman pukuhuoneita.
Ei mittään järkee täsä hankkeesa!
Paljon järkevämpi hanke kuin Suttilan koulu.