Sastamalan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan Sylvään koulun ja kaupungintalon kattoremonttien hankesuunnitelmat.
Salissa kaivattiin remonteille ohjausryhmää muun muassa siksi, että tieto hankkeista kulkisi valtuutetuille. Pauli Pietilä (kesk) esitti valvontaryhmää Sylvään koulun pykälässä. Esitys kuitenkin raukesi kannattamattomana. Asiaan palattiin heti seuraavassa kohdassa, kun Olavi Vinha (kesk) esitti yhteistä ohjausryhmää sekä Sylvään koulun että kaupungintalon korjaustöihin.
Äänin 20-38 valtuusto päätti perustaa ohjausryhmän. Se toimii kaupunginhallituksen alaisuudessa sekä esimerkiksi valvoo tiedonkulkua ja talousarviossa pysymistä.
Eveliina Asikainen (vihr) esitti äänestyksen jälkeen toivomuspontena valmisteluun, että selvitetään, missä hankkeissa ohjausryhmiä jatkossa käytetään.







Voi ohjausryhmä…pitää sitä luottamusmiehille saada kokouspalkkioita. Eikö tänä päivänä tiedonkulkua voi tehostaa kuin ohjausryhmällä?
2010-l Sastamala kiitos.
Ohjausryhmät on yksityispuolella olleet arkipäivää jo kauan. Tehokas nyrkki, joka valvoo ja ohjaa projektia eteenpäin. Järjevä tässäkin
Tehokas vs. Kuntahallinto? Minkä yrityksen palveluksessa olet?
Henttonen vois käyttää tarkkuuttaan tässäkin..
Hiukan ihmetytti virkamiehen esitelmä, kuinka monen valvojan alla ovat olleet kaikki työt…ja silti näinä vuosina on löytynyt suuria vikoja, joita nyt korjataan.
Ohjausryhmä on paikallaan! Virheitä on tehty ja talousarviot ovat paukkuneet mennen tullen -ohjausryhmä voi säästää ihan oikeasti rahaa!
Ohjausryhmään pitää vaan sitten valita oikeat henkilöt -ja toivoa että he suostuvat luottamustoimeensa, valvomaan kaupungin työmaita ilman palkkaa, pelkällä kokouspalkkiolla… Tuohon tarvitaan ammattilaisia, alan koulutuksen ja kokemuksen omaavia luottamushenkilöitä!
voidaan kai sitten lopettaa
Niin voidaan, jos tulokset puhuvat puolestaan näin negatiivisesti.
Aikamoinen epäluottamuslause tilakeskukselle ja uudelle valittavalle rakennuttaja päällikölle…
Isommat virheet on kuitenkin tehty hankkeiden kilpailutuksissa ja konkurssivalvonnoissa….myös konsernin lakimies voi ottaa jotain omaan piikkiinsä samoin kaupungin hallitus…jos luottamus on tällä tasolla ei lopputulosta paranna ohjausryhmäkään..kai tämä ryhmä valvoo sitten myös koululaisten kuljetusten yms kilpailutukset…
Pitäisikö siis antaa synninpäästö veronmaksajien niille, keihin on luotettu ja jotka ovat pettäneet luottamuksen?? Mulla ainakin on pitkä muisti. Ja olen vain rivikansalainen ja veronmaksaja. Kattellu ihan tarpeex tätä tilakeskuksen ja muiden ” valittujen” hommien hoitamista.