Tasoristeysten poistaminen ja nopeammat vuorot toiveissa

Juna
IC2-juna. Kuva: VR Group

Satakuntaliitto yhteistyökumppaneineen on valmistellut Liikennevirastolle esityksen tasoristeysten poistamisesta ja matka-ajan lyhentämisestä Porin ja Tampereen välisellä junaradalla. Se tullaan jättämään myös VR:lle.

Esityksen mukaan kokonaisuutena junaliikenteen kannalta edullisinta ja vaikuttavuudeltaan tehokkainta olisi poistaa kerralla kaikki tasoristeykset sekä toteuttaa samalla ratageometrian parantaminen.

Allekirjoittajat esittävät myös, että VR ja Liikennevirasto yhdessä alueen toimijoiden kanssa lähtisivät selvittämään mahdollisuuksia nopeampiin junayhteyksiin. Tämä olisi mahdollista vähentämällä nopeiden vuorojen pysähtymistä väliasemilla ja neuvottelemalla alhaisten nopeusrajoitusten karsimisesta rataosuudella.

  • Nimetön

    Tyrvis voisi selvittää VR:ltä, mikä Ritalan tasoristeyksellä mättää Kiikassa. Junat joutuvat harva se viikko matelemaan tasoristeyksen ohi, kun turvajärjestelmät eivät toimi tai toimivat väärin. Vielä ei ole kukaan jäänyt junan alle, mutta liikennöinti kärsii toistuvasta takkuilusta. Ja joka kerta kun ohi kulkiessaan kuulee junan huutavan ja jarruttavan voimakkaasti, hiipii mieleen pelko että nyt on tosi kyseessä.

  • Nimetön

    Tasoristeys asiaa kannattaa kysellä Liikenne virastolta joka omistaa radat ja tasoristeykset. VRhän ei niitä omista eikä niistä vastaa. Näin on ollut vuodesta 1995 lähtien.

  • Kerralla vain kaikki pois

    Sastamalan alueella yleisillä teillä tuon mainitun Ritalan lisäksi Kaukola..Pohjalantie(Rautajoki)..Äijäri ja Krouvi sekä kymmenkunta pienempää..myös peltoliittymiä.

    Kansanedustajat vain asialle ja kai kaupungin kassastakin yksi miljoona hyvälle asialle löytyy.

  • Nimetön

    Rata korjattiin Kokemäeltä Tampereelle pari vuotta sitten, se on nyt hyvässä kunnossa. Täysin mahdoton ajatus, että rahaa tulisi ja taas korjattaisiin, tässä maassa on paljon huonompia osuuksia odottamassa korajauksia. Eikä pelkkä tasoristeyksien poisto auta, koska rata on mutkainen, joka taas aiheuttaa suurimman nopeuden rajoituksen.

    • Pessimisti ei pety

      Kyllähän rahaa löytyy kun on riittävän hyvät perustelut.

      Liikenne ministeri Berner on muutenkin osoittautunut edeltäjiään avarakatseisemmaksi ..

  • Nimetön

    Täänään tuli selväksi. että riistäjähallitus ryhtyy tekeen pakkosterilisaatioita. Eihän vähävarainen pysty Suomessa enään lapsiaan elättään. Siinä Stubbi ja Soini pitää potilasta aisoissa, kun pääministeri Sipilän sirppi heilahtaa. Jälki on karmeeta kun Sipilän leikkaava sirppi viuhahtaa, että helähti. Voi teitä, te onnettomat tunarit.

  • Nimetön

    Mää oon ennustaja ja ennustan et juna alottaa matkansa Porista ja toppaa seuraavaks Tampereella. Mitä väliä sen on jos joku haluaa junan kyytiin välillä,ostakoot auton

  • Kolme kansanedustajaa ja avustajaa

    ja Punkalaitumen Mölsä vielä neljänneksi..kummi jokaiselle alikululle ja rahoitus kuntoon..

    Pitäisikö rimpauttaa Alatalolle jos nää ei saa mitään aikaseks

  • Nimetön

    Mihin ihmisillä on sellanen kiire et pitää päästä paikkaan x jotain 3 min aikasemmin kuin ennen?

Kommentointi ei ole käytössä.