Sastamala Gregorianalle ja Tyrvään Pappilalle yhteinen toiminnanjohtaja

Vanhan musiikin festivaali Sastamala Gregoriana ja ensi vuonna avattava kulttuuritalo Tyrvään Pappila saavat yhteisen toiminnanjohtajan.

Sastamala Gregorianan hallitus on etsinyt yhteistyökumppania, jonka kanssa voisi toiminnanjohtajan palkata yhdessä. Yhdistyksellä on ollut osa-aikainen toiminnanjohtaja. Kulttuuritalo Tyrvään Pappilan kokopäiväinen toiminnanjohtaja työskentelee jatkossa myös Sastamala Gregorianan toiminnanjohtajana vastaten siltä osin toiminnastaan Sastamala Gregoriana ry:n hallitukselle.

Kolme vuotta Sastamala Gregorianan toiminnanjohtajana työskennellyt Johannes Rantanen ei ole käytettävissä uuteen tehtävään. ”Olen kiitollinen kuluneista vuosista, joiden aikana olen päässyt kehittämään kansainvälisesti mielenkiintoista tapahtumaa”, hän sanoo. ”Viimeisen kahden vuoden aikana saadut Finland Festivalsin Vuoden festivaali -tunnustus ja Euroopan komission myöntämä EFFE-laatusinetti kertovat siitä potentiaalista, joka festivaalilla on kehittyä ja kasvaa. Nyt on aika laittaa uusi vaihde silmään ja kehittää yhtä Suomen mielenkiintoisimmasta festivaaleista yhdeksi maailman mielenkiintoisimmista festivaaleista!” Rantanen jatkaa.

Uusi toiminnanjohtaja aloittaa ensi vuoden alussa. Rekrytointiprosessi käynnistyy keskiviikkona.

  • Nimetön

    Nyt veikkaamaan: kumman sukulainen on palkattu, Leena Aaltosen vai Vuorenojan?

    Laitan rahani likoon Aaltoselle. Koska ennenkin.

  • nimetön

    Lyön vetoa varmoista maksavista ruokailijoista Pappilassa tapahtumien aikaan…ja hyvähän on että on.

  • Nythän on niin

    että Aaltoset omistavat Tyrvään vanhan pappilan ja Niemiset tämän uudemman Tyrvään pappilan.

    Mielenkiintoista tässä on että Sastamala Gregoriana ry nauttii yhteiskunnan tukia monin eri muodoin …Viimeksi kovalla kiireellä toiminnanjohtajan palkkaan…Niemisen pappila taitaa pyöriä omillaan ilman yhteiskunnan avustuksia…Gregorianan hallituksen jäseninä mainitut Vuorenoja ja Nieminen..

  • Kuttukappelin Vilperi

    Mitä siinä narisette? Nimetkää parempia ehdokkaita tai laittakaa oma hakemus vetämään. Täkäläiset ihmiset tuntien pelkkä pätevyys ei kuitenkaan riitä, on pakko varmistua myös kelvollisesta luonteesta eli yhteistyökyvystä. Koko johtoporukan pitää kyetä puhaltamaan yhteiseen hiileen ja sellaisia henkilöitä on täällä harvassa. Lisäksi pitää olla paksunahkainen, jotta kestää jatkuvaa pahantahtoista arvostelua niiltä, jotka eivät laita tikkua ristiin yhteisten asioiden hyväksi.

    • Nimetön

      Vilperin kanssa samoilla linjoilla. Se Tyrwääläinen kateus saa aikaan näitä tällaisia reaktioita, että on pakko vähän nälväistä. Edes hiukan . . . Ai, että se tekee gutaa omalle alemmuuden tunteelle

  • Pirkko Esko

    Täällä tuntuu olevan lähes sääntö, että ei esiinnytä omalla nimellä. Minä olen sitä mieltä, että jos vaivautuu esittämään mielipiteen, voi vallan hyvin kertoa myös nimensä. Eli olen sitä mieltä että hyvältä kuulostaa tuo pappilan ja Gregorianan yhteistyö. Ehkäpä Sastamalastakin vielä kuoriutuu kulttuurikaupunki!

    • Raija

      Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Tuo yhteistyö kuulostaa varsin hyvältä ja toimivalta yhtälöltä. Luulisi että tässä tilanteessa missä kaupunkimme nyt näyttää olevan kaikki uusi ja todennäköisesti toimiva yhteistyö ja mahdollisuudet otettaisiin vastaan positiivisin miettein.

  • Työmies

    Joo pikkukylässä omalla nimellään esiintyvät tuovat enemmän esiin sitä kuka sanoo eikä mitä sanoo, ei mielipiteen arvo pitäisi olla riippuvainen sanojasta mutta kuten tässä edellä nähtiin voit esittää kannanoton perustelematta sitä muulla kuin omalla nimelläsi.Kustannussäästöillä ja synenergiahyödyillä kyllä perustelisin myönteistä kantaani jos ottaisin kantaa.

  • Kuttukappelin Vilperi

    Verkostoituminen on pitkään ollut tehokkain tapa hoitaa asiantuntemusta edellyttäviä tehtäviä erityisesti, jos tuotetaan tapahtumapalveluita. Ei ole taloudellisesti mielekästä ylläpitää vajaakäytössä olevia rinnakkaisia organisaatioita. Verkostoitumisesta tässä nyt puheena olevassa tapauksessakin on kysymys, käytetään parhaita olemassa olevia asiantuntijoita tuottamaan palveluita, joilla on yhdessä mahdollisuus synergiaetuihin, siis täydentämään toisiaan, saavuttamaan kustannussäästöjä mutta kuitenkin tuottamaan parempaa laatua. Sastamala Gregorianan ja Tyrvään Pappilan toiminnasta vastaavilla on täysi vapaus ja vastuu valita paras, yhteistä näkemystä vastaava yhteinen toiminnanjohtaja, jolla on osaamista kummankin osapuolen tarpeisiin. Pelkkä pätevyys ei riitä, pitää olla myös sopiva, jotta hänen kanssaan on hyvä tehdä töitä. Jos löytyy sastamalalainen henkilö tähän tehtävään, voimme vain olla ylpeitä paikallisesta kulttuuriosaamisestamme.

Kommentointi ei ole käytössä.