
Liikuntapaikkojen rakentamiseen on myönnetty avustuksia. Huittisten kaupunki sai uuteen liikuntahalliin 750 000 euroa.
Avustukset myöntänyt opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on tyytyväinen siihen, että lähes kaikki ministeriön liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa tälle vuodelle merkityt hankkeet hakivat avustusta ja niille se myös voitiin myöntää.
Kaikkiaan Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueelle avustuksia myönnettiin 1 870 000 euroa.
Huittisissa uusi liikuntahalli korvaa käyttöikänsä päähän tulleen Huhkolinnan, joka on rakennettu vuonna 1970.








Huittisissa rakennettu vuonna 1970 Huhkolinna liikuntahalli on tullut tiensä päähän. Tilalle tehdään uusi kommee halli, kuten pitääkin. Vielä valtio avittaa rakentamista. Jossain Kiikassa “kodinturvajoukot” kyyristelee 60- luvulla rakennetun uimallin nurkalla. Kuulemma Vammalaan ei saisi rakentaa uimahallia, vaan tämä Kiikan rähjä pitäis peruskorjata. Muistuttaa tätä yhdysvaltojen pressaa, joka haluaa muurin. Jos kiikkalaiset ei pääse Vammalaan uimaan, niin olkaa sitten pääsemättä.
Huittisten taloudenpito on ollutkin – hallittua.