Koulupäiviin lisää liikettä ja vähemmän istumista

Stormin koulun 6. luokkalainen Niini Knuutila tarttui innoissaan luokan oviaukkoon kiinnitettyihin renkaisiin.

Lisää liikettä, vähemmän istumista. Siinä motto, jota Sastamalan koulut pyrkivät jatkossa toteuttamaan. Uuden ajattelumallin taustalla on Liikkuva koulu -hanke, jonka ilosanomaa kouluille on tänä lukuvuonna levittänyt hankekoordinaattori Juho Siirilä.

”Lapset liikkuvat liian vähän. Alakouluikäisten pitäisi liikkua 1-2 tuntia päivässä, mutta monellakaan määrä ei täyty. Oppituntien rakennetta muuttamalla niihin saa ujutettua helposti 2-3 minuuttia liikuntaa. On tutkittu juttu, että jo näin lyhyt tehokas liikuntahetki parantaa myös oppimistuloksia ja keskittymiskykyä”, Siirilä toteaa.

Kannustimeksi kaikkiin koululuokkiin on hankittu paketti, joka sisältää askeltikkaat, istuintyynyn, jumppapallon ja -kuminauhan, leuanvetotangon sekä voimistelurenkaat. Lisäksi kouluille on asennettu kiipeilykiviä, jotka mahdollistavat leveyssuunnassa tapahtuvan seinäkiipeilyn esimerkiksi käytävällä tai liikuntasalissa.

Sählyä sisävälitunnilla

Stormin koululla toiminnallista opetusta on toteutettu jo aiemmin, mutta rehtori Leena Iso-Ketola-Ryypän mukaan taukoliikunta on uutta. Lisää liikkumisen mahdollisuuksia oppilaille on tarjottu välituntialuetta laajentamalla.

”Pururata on otettu käyttöön. Etenkin isoimmat tytöt ovat tulleet aktiivisemmiksi, kun pihalla seisoskelun sijaan pääsevät kävelemään purulle.”

5. ja 6. luokkalaisille on tarjottu lisäksi mahdollisuus sisävälituntien viettoon. Puhelin kourassa välituntia ei sisällä kuluteta, vaan liikuntasaliin voi pistää pystyyn esimerkiksi sählypelin.

Juho Siirilä kuuntelee Iso-Ketola-Ryyppää tyytyväisenä. Hän muistuttaa kriittisimmän vaiheen olevan käsillä 5. luokkalaisista ylöspäin.

”Jos alakouluikäisistä 40 prosenttia liikkuu suositusten mukaisesti, yläkoululaisista enää yksi kymmenesosa. Yläasteikäisillä välituntiliikkuminen loppuu usein kokonaan. Jos liikunnallisen elämäntavan saa istutettua lapsiin jo alakoulussa, se todennäköisesti jatkuu myöhemminkin.”

Sekä rehtori että hankekoordinaattori kiittävät Sastamalan kaupunkia hankkeeseen panostamisesta.

”Resursseista liikunnan lisääminen kouluissa ei ainakaan ole kiinni.”

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä. 

Kuudesluokkalaiset seurasivat kiinnostuneina, kun hankekoordinaattori Juho Siirilä esitteli jumppapallon mahdollisuuksia.

2 vastausta artikkeliin “Koulupäiviin lisää liikettä ja vähemmän istumista”

  1. Nimetön

    Radiosta kuulin uutisen, että ekaluokkalaisilla ei enää ole pulpetteja, vaan liikutaan enemmän luokassa. Koskeeko tämä nyt kaikkia kouluja kuka tietää ? Lisäksi ensimmäisellä luokalla leikitään legoilla jne…? Tämä kiinnostaa, kun lapsenlapseni on menossa ensimmäiselle luokalle.
    Kyseessä oli Radio Suomen ohjelma josta ko. asiaa kuuntelin.