Yhä enemmän valkohäntäpeuroja

Valkohäntäpeurakanta
Valkohäntäpeurakannan tiheyden vaihtelu (valkohäntäpeuroja / 1 000 ha) viime talvena. Kuva: Luonnonvarakeskus.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan valkohäntäpeuroja on noin 98 000. Määrässä on kasvua edellisvuodesta noin 13 prosenttia.

Tiheimmillään valkohäntäpeuroja on Satakunnan, Pohjois- ja Etelä-Hämeen sekä Varsinais-Suomen riistakeskusten rajamailla. Keskimääräinen valkohäntäpeurojen tiheys alueella on yli 50 valkohäntäpeuraa tuhannella hehtaarilla.

Valkohäntäpeura on alkujaan istutettu Suomeen 1930-luvun lopulla. Laji on hyötynyt ilmaston lämpenemisestä ja talviruokinnasta.

  • Mustahäntäisen koiran omistaja

    Sääliksi käy noita peuralaumoja, ja toisaalta maanviljelijöitä ja pikkutilallisia jotka pääasiassa tämän populaation ruokkivat ja elättävät.
    Varmasti on olemassa jokin konsti millä saataisiin peurojen lisääntyminen vähenemään.
    Jotain ehkäisyhormoonia tai valmistetta joka eläimen syömänä jättääpois tai siirtää sen kiiman tulevaisuuteen. Mieluummin vuosikausiksi.
    Ja mieluummin sellainen aina joka tehoaa niin pukkeihin kuin naaraisiinkin. Varmuuden vuoksi.
    Sama tyyli levittämiseen kuin tuolla itärajalla vesikauhua vastaan. Peurat eivät kyllä taida läskinpaloja syödä, mutta porkkana tai omena löytää polulta varmasti ottajansa.
    Jaa ettei ole sellaista ainetta ? Varmasti on, naudoille kehitetty ainakin. Siitä vain jatkojalostamaan ja tutkimaan annoskokoja ym. Eikä muutakuin toimeen vaan.

    • Nimetön

      Hyvä ajatus. Samalla rusakoistakin päästäisiin eroon, kun napsisivat peuran annoksen ehkäisyä. Sama tietysti uhanalaisilla jyrsijälajeilla ynnä muilla porkkanan syöjillä.

  • Nimetön

    Onko sitä jottain ehkäisyhormonia myös tarjolla lokeille ja naakoille? Muuta, kun sitä lyijypitoista. Tarvetta olisi.

Kommentointi ei ole käytössä.