VaLePa sai tonnin täyteen – kausikorttihaaste toteutuu

VaLePan kausikorttikampanjan tavoite on saavutettu.

Seura ilmoitti keväällä myyvänsä numeroimattomia kausikortteja ensi kauden kotiotteluihin 69 euron hintaan, kunhan varauksia saadaan 1 000.

Toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitien mukaan kampanjan tavoitteena on mahdollistaa kaikille pääsy VaLePan otteluihin edullisesti ja saada halli täyteen faneja. Viime kaudella VaLePan Mestaruusliiga-kamppailuja seurasi keskimäärin 650 katsojaa. Haastekampanjan myötä tulevan kauden keskiarvotavoite on 1 000.

Aiemmin julkistetun Rantaperkiön Isku -yhteistyön myötä kausikortilla pääsee seuraamaan Iskun 1-sarjapelejä. Kortilla pääsee myös VaLePan ykkössarjaotteluihin.

Vaikka tonnin tavoite on nyt täynnä, on VaLePa päättänyt jatkaa etuhintaisten korttien myyntiä heinäkuun loppuun saakka.