”Ay-liikkeen voimaa!”

Onneksi meillä on ay-liike ja valveutuneet työntekijät ovat järjestäytyneet.  Jos meillä ei olisi oikeutta järjestäytyä, mitenköhän asiat olisivatkaan?
Olen itse ollut jo opiskeluajoista lähtien ammattiliiton jäsen ja toiminut pitkään ammattijärjestöni hallituksessa ja valtuustossa.

Nyt ay-liike sai maan hallituksen vetämään takaisin esitystään irtisanomissuojan heikentämisestä. Ja vielä aktiivimallin ottamisen uuteen tarkasteluun. Hyvä näin.

Pääministeri Sipilän tuntuu olevan vaikeaa antaa periksi. Vaikka hallituksen oma työministeri totesi, ettei lakiesitys lisää työllistämistä juurikaan ja että se vain keväällä keksittiin. Talouden Nobelin saaja Bengt Holmström esittää todella oikeistolaisia ajatuksia työelämän uudistamiseen ja Sipilä tuntuu nielevän sen kaiken.

Akavan puheenjohtaja Fäder esitti Holmströmin linjoilla, että maahanmuuttajille voitaisiin maksaa pienempää palkkaa. Myöhemmin hän selitti, ettei sanonut niin ja tarkoitti juuri päinvastoin. Onneksi oma ammattijärjestöni, joka kuuluu Akavaan paheksui lausuntoa.

Tämä kaikki osoittaa, että painostuksella saadaan aikaan tuloksia. Ilman ay-liikettä työntekijöiden asema olisi todella huono ja täysin työnanatajien armoilla. Siksi en ymmärrä niitä työntekijöitä, jotka eivät ole järjestäytyneet. Kuitenkin hekin saavat kaikki ne edut, jotka ay-liike neuvottelun tuloksena saa aikaan.

Lakkotilanteet aiheuttivat muutamia ylilyöntejä, kuten ministeri Terhon kommentit, että viedään leipä lasten suusta.
Kuitenkin on niin, että juuri työntekijät tekevät yrityksen tuloksen, vaikkakin omistajat saavat bonukset. Aika ironista on, että nykyinen hallitus on joutunut vetämään monia esityksiään takaisin joko asiantuntijoiden lausuntojen takia tai joukkovoiman painostuksen.

Eläköön joukkovoima ja solidaarisuus!

Pirkko Niemi
valtuutettu, vas

210 vastausta artikkeliin “”Ay-liikkeen voimaa!””

  1. Nimetön

    Takinkääntäjät pahimpia.Tunnen entisiä ”duunadeita”joista tullut yrittäjiä .Mutta en yrittäjiä joista tullut ”duunareita”.

    Vastaa
  2. Nimetön

    Monessa kommentissa toistuu miten työntekijöiden pitäisi olla entistä joustavampia. Niissä kirjoittaja paljastaa lähinnä oman tietämättömyytensä. Pelkästään työaikoihin on valtavasti joustoja. Toki lukutaitoinen pitää olla kun niitä silmittelee. Ennemmin monesti saa ihmetellä yksinyrittäjien työaikoja. Kesäkuukausien aikana ilmoitetaan, että liike on lauantaisin suljettu. Eli silloin kun monella olisi mahdollista asioida liikkeessä. Eikö myös joku autokorjaamo voisi olla lauantaisin auki. Ihminen joka työmatkoihin tarvitsee autoa, niin lauantai olisi ainut päivä hoitaa pienempi remontti. Moni yrittäjä voisi pitää vapaata vaikka maanantain. Mutta ilmeisesti rahaa tulee niin rutosti, ettei itseltä tarvitse löytyä palveluhenkisyyttä.

    Vastaa
    • Nimetön

      Jos korjaamon pitää olla auki lauantaina, niin miksei palkkamies voi olla lauantaina töissä ja maanantain lomilla?
      Miksi tuo vaihtoehto ei tullut mieleesi?
      Taitaa olla niin, että palkkamies ei jousta koskaan ja yrittäjä joustaa aina.

      Vastaa
      • Nimetön

        Työntekijä joustaa juuri noin. Palveluammateissa on paljon kuuden tunnin työpäiviä ja osa-aikaisia työntekijöitä. Miten muuten luulet kauppojen olevan auki viikonloppuisin ja iltaisin? Taksirengit päivystävät hiljaisina öinä ilman kiinteää palkkaa pelkällä prosenttiosuudella kyytimaksuista. Olisiko jo yrittäjänkin vuoro joustaa?

      • Nimetön

        22:12 Monet parturi/kampaajat ovat töissä lauantaisin ja maanantait suljettuna. Mutta niitä pyörittääkin elämää ymmärtävät naiset. Jos korjaamo olisi lauantaina palvelemassa, moni pikkuvika tulisi autoissa hoidettua samantien. Kun siihen olisi mahdollisuus. Eli uudenlaista ajattelua myös nyrkkipajojen ajatteluun!

      • Nimetön

        Nyt kaikki yrittäjää kadehtivat sitten vain yritystä perustamaan tai ostamaan.
        Rahaa tulee, että ranteita pakottaa, töitä ei tarvitse tehdä viikonloppuna, valtiolta saa kasapäin ilmaista rahaa, jne.
        Mitä vielä odotatte?

      • Nimetön

        Palkkamiehen työajan määrää työnantaja. Nykysysteemissä työnantaja ei jousta. Jos joku joustaa, niin se on työntekijä.

      • Nimetön

        Niinkö.?
        Sekö ei ole joustoa, että yrittäjä tekee tarvittaessa 16 h päivää seitsemänä päivänä viikossa?
        Tai, että ei pidä kesälomaa kuin pari päivää marraskuussa?
        Entäs se, että huonojen aikojen koittaessa ei maksa itselleen palkkaa tai maksaa alennettua palkkaa?
        Siinä pari esimerkkiä joustoista.
        Mahtaisiko palkkamies suostua tuollaisiin joustoihin? Kerrohan mielipiteesi.

      • Nimetön

        7.11.2018 13:50
        Valtaosa väestöstä ei kadehdi. Moni yrittäjä on joutunut yrittäjäksi olosuhteiden pakosta. Joko eivät ole onnistuneet löytämään itselleen haluamansa toimeentulon turvaavaa palkkatyötä tai ovat joutuneet palkkatyöstään huonoina aikoina sivuraiteelle. Useampana viime vuosikymmenenä tehdyissä tutkimuksissa on osoittautunut, että täysin kouluttautumattomat suhtaututuvat yksityisyrittämiseen positiivisimmin, ylemmäm korkeakoulututkinnon tai jatko- eli tohtoritutkinnon suorittaneet suhtautuvat oman yrityksen paerustamiseen kaikkein kielteisemmin. Tässäkin tieto ja ymmärrys lisää tuskaa.

      • Nimetön

        9.11.2018 08:23 Yrittäjä tekee itse omaa työtään. Ei siinä mitään mainitsemiasi joustoja ole. Hän itse päättää omista työajoistaan ym. Palkkamies joustaa silloin, kun hän tekee työtä työnantajalleen muulla tavoin kuin on aiemmin sovittu. Ei palkkamiehen tarvitse suostua saneltuihin joustoihin, mutta hän tietenkin suostuu, jos joustoista sovitaan asiallisesti ja molemminpuolin tasavertaisesti.

      • Nimetön

        Taitaa kuitenkin olla yrittäjällä sitä joustoa? En ainakaan keksi mitä muuta se olisi, kun yrittäjä tekee kaikkensa, että työmiehellä säilyy työpaikka. Vai oletko itse valmis samoihin työahtoihin?

      • Nimetön

        Mitä joustoa? Työtä tehdään työehtosopimusten määrittelemällä tavalla. Jos paikallisesti on mahdollista sopia toisin ja molemmat osapuolet haluavat niin tehdä, se on aika pitkälle mahdollista. Edellytyksenä on kuitenkin, ettei se ole paikallista sanelua, vaan kummankin sopijapuolen yhteinen halu ja tasavertainen sopiminen. Perälautana pitää aina olla työehtosopimus.

  3. Nimetön

    Minä niistä nyk. ja ent. alueen kansanedustajain sotilasarvoista, Ei ole näkynyt vastauksia.

    Vastaa
      • Nimetön

        Jarrumiehiä..tai mitä lie Nurminen armeijassa…, jospa tuon kävisi.

      • Nimetön

        Älkää sekoittako Halla-ahoon. Hän on suorittanut siviilipalveluksen. Oliko syynä heikko fyysinen tai henkinen kunto vai venäjämielisyys, sen tietää ”mies” vain itse. Varusmiespalveluksen voi aloittaa vielä 29-vuotiaana. Kun ette tiedä tätä nuorempien aikomuksista, kannattaisi lopettaa itänaapurin etua ajavat valeuutiset varsinkin kansanedustajista. Muistakaa, mitä lupasitte sotilasvalassa, jos selvisitte siihen asti palveluksessa.

  4. Nimetön

    Ay-liike tosiaan näyttää voimansa repiessään juuri tekemäänsä kolmikantaista sopimusta.
    Lakkohalut verottomien lakkoavustusten houkuttelemina näyttää olevan kovat.

    Vastaa
    • Nimetön

      15:52 Taitavat olla Venäjä-mielisiä jotka eivät hyväksy ay-liikettä. Heidän mielestä työntekijällä ei saisi olla sananvaltaa itseään koskeviin työehtoihin.

      Vastaa
      • Nimetön

        Miksi huutaa kolmikannan perään, ellei kunnioita viikkoakaan tekemäänsä sopimusta.
        Onko tosiaankin kysymys, vain ja pelkästään Antti Rinteen eteen tehtävästä vaalityöstä?

      • Nimetön

        Venä-mielisiä taitaa olla Suomen lehdistö.
        Moniko lehdistä on uutisoinut Lapin lentoliikenteen GPS-häirintään?

    • Nimetön

      Puolueet tehköön vaalityötä, mutta ay-liitot pysykööt lestissään.
      Lyhytnäköistä on luulla, että entinen ay-jyrä pääministerinä palvelisi kansalaisten yhteistä etua.

      Vastaa
      • Nimetön

        Myös EK saisi pysyä lestissään. Paitsi että se lobbaa päättäjiä, se järjestää vastikkeelliista vaalitukea mieleisilleen porvariehdokkaille. Kun hallitukseen on saatu EK:n mies ajamaan pääoman asiaa, hän voi välittää sisäpiiritietoa omilleen. Porvaripuolueet ovat EK:n talutushihnassa.

  5. Nimetön

    Nykyinen hallitus, tässäkään asiassa ei ole suostunut suurteollisuutta ajavan EK:n vaatimuksiin.
    TEHY:n ääntä kuunneltiin ja siltä pohjalta sopimus syntyi.
    Kuluu viikko, TEHY ja SUPER pettää kolmikannassa sovitun ja jälleen ollaan repimässä syntynyt sovinto.

    Vastaa
    • Nimetön

      Nimenomaan EK:n vaatimuksesta sopimukseen päästiin. EK ja työntekijäjärjestöt tekivät oman esityksensä, mitä hallitus ei voinut sivuuttaa. Tässä asiassa olivat samalla puolella EK ja työntekijäjärjestöt, vastakkaisella puolella hallitus ja Suomen Yrittäjät.

      Vastaa
      • Nimetön

        Tehy piti EK:n ehdotusta erityisesti nuoria naisia eriarvoistavana, kuten pääministeri Sipiläkin.
        Neuvotteluissa Tehyn mielipidettä kuunneltiin ja Sipilän oli siihen helppo yhtyä.
        Nyt ongelma on Rinteen vaalityön vaarantuminen enenaikaisen sopimuksen johdosta eduskuntavaaleja ajatellen.

      • Nimetön

        Mikä EK:n ehdotuksessa nuoria naisia eriarvoisti? Akavassa lakiehdotus koettiin ongelmaksi, ei ennenaikainen sopimus eikä kenenkään vaalityö.

      • Nimetön

        Tehyn ja Sipilän miestä EK:n esitys määräaikaisuuksien lisäämisestä ei ole tasa-arvoinen,eikä sillä ole tavoiteltua vaikutusta
        työllisyyden kannalta.
        Määräaikaisuudet ovat sote-kentällä jo iso ongelma ja kärsijöinä on erityisesti nuoret naiset.

  6. Nimetön

    19.11 klo 15.52.
    Kuka on sopimusten rikkoja tai paremmin mitään sopimuksia ei ole, vaan teatteria ja pääpellenä kaikki uuvattien isä ja äitl, lestadiolainen yritystukikuppaajamulkku sipilä.
    Tehtiin Kiky sopimus jossa tarkkaan sovittiin ettei työttömyysturvaan, sosiaalitukeen ja työehtosopimuksiin kosketa, mitä vielä repi kaiken auki, millä tavalla ja moneen kertaan.
    Onko sitten PS hajoaminen, 7 erityisavustajaa takaluukussa, sote sotkut, työttymyyden ”tilasto häviäminen 9e/pv orjuus, mitään ei olla nähty ja mitään ei tiedetä…. voi helvetti.
    Näihin sekoomuslaisiin, lestamulkkuihin ja riistoyrittäjiin ei toimi kuin AY liikkeen kovat otteet, pistetään Suomi Yleislakkoon nyt kk aluksi ja katsotaan kummasta puntista sipilällä tule kusi ja paska.

    Vastaa
    • Nimetön

      Wau!
      Tuossa kirjoituksessa ei oikeastaan mikään pidä paikkaansa.
      Sen sijaan näkee minkälaisia riidanhaastajia ay-väki on luonteeltaan. Uhkaillaan, nimitellään, kiristetään, turvaudutaan muunneltuun totuuteen, jne.
      Onneksi ay-liike kuolee pois. Toivottavasti pian.
      YTK saa taas lisää asiakkaita. Hyvä, hyvä!

      Vastaa
    • Nimetön

      Tämän artikkelin julkaisija Niemi on varmasti ylpeä näistä omiensa kommenteista, ay-liikkeen voimannäyttö koko viisaudessaan.
      Mitä luulet Niemi, kokeeko nuoriso edellä kuvatun ay-liikkeen toiminnan vetovoimaiseksi, moderniksi tavaksi toimia yhdistyskentässä?

      Vastaa
  7. Nimetön

    Eipä nykynuoriso ammattiyhdistyksiin mene, mutta eipä saa vakituisia työpaikkojakaan vaan kulkee anomassa ovelta ovelle töitä

    Vastaa
    • Nimetön

      Ammattiyhdistys ei tuo yhtään vakituista työpaikkaa, eikä määräaikaisiakaan.
      Sipilän hallituksen aikana työpaikkoja on syntynyt 120 000.
      Todennäköisesti vihervasemmisto Rinteen johdolla tuhoaisi edeltäjien saavutuksen parissa vuodessa, joten tarkkana äänestäjä.

      Vastaa
  8. Nimetön

    Millaisia työpaikkoja,tilastoja siivottu. Ihmisille haravat kouraan,työttömyyskoulutukseen,pois tilastoista.

    Vastaa
  9. Nimetön

    19.31 Todennäköisesti vihervasemmisto Rinteen johdolla tuhoaisi edeltäjien saavutuksen parissa vuodessa, joten tarkkana äänestäjä.
    Työllisyys ja talouden nousu ei ole Sipilän hallituksen ansiota vaan viennin vetämisen.
    Suomessa nousukausi jolloin maksuhäiriöt noussut ennätyslukemiin, ihmiset ylivelkaantuneet räjähdysmäisesti, työttömien ja vähäosaisten asema kurjistunut huomattavasti, palkansaajien työehdot heikentyneet huomattavasti, ihmisiä ja etenkin nuoria tippunut runsain määrin työelämän ja sosiaaliturvan ulkopuolelle.

    Ovatko nämä suuria saavutuksia joita Sipilä on saanut aikaan.
    Kuinka jollain voi olla niin vääristynyt katsontakanta että kehtaa sellaista kirjoittaa.

    Vastaa
    • Nimetön

      Älähän nyt potaskaa kirjoita.
      Työntekijöistä on nyt kova kysyntä.
      Koko Länsi- Suomi elää sellaista nousukautta, jota ei ennen ole nähty.
      Tuloerot ovat vähentyneet ja työpaikkoja tosiaan on lyötynyt lisää yli sadalle tuhannelle ja työllisyys noussut 67% syksyn 72%.
      Arvailla voi, miten alas se olisi laskenut Rinteen johdolla.

      Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>