Harrasteryhmä on tarjonnut oppimisen iloa ja yhdessäolon hetkiä

Iloinen harrasteryhmän porukka. Takana valmentajat Veera ja Fanni. 

Mikä on ollut lasten harrasteryhmässä parasta?

”Se että saa uusia kavereita, oppii yhdessäoloa eri kavereiden kanssa ja oppii uusia lajeja”, kuuluu yhden ryhmäläisen vastaus.

10-12-vuotiaille suunnattu harrasteryhmä on pyörinyt syksyn ajan kahdeksan hengen porukalla Varilan koululla Sastamalassa maanantai-iltaisin. Ryhmän toimintaperiaatteisiin kuuluu jokaisen osallistujan tasapuolinen huomioiminen, ryhmähenkeen panostaminen ja pelaamisen ilo yhdessäolon kautta.

”Uusien lajien kokeilu on ollut kivaa ja piirit ovat auttaneet tutustumaan kavereihin”, ryhmäläinen jatkaa.

Pelaaminenkaan ei ole jäänyt sivurooliin, vaan tämän syksyn aikana on kokeiltu jo useitakin pallolajeja innokkaiden valmentajien Veera Tammisen ja Fanni Vilénin johdolla.

Erään ryhmäläisen mielestä parasta on ollut juuri uuden oppiminen.

”Olen oppinut lentopalloa.”

Harrasteryhmä on lähtenyt käyntiin KIMPASSA emme ole yksin -hankkeen toimesta, mutta tärkeä osa ryhmän onnistunutta liikkeelle lähtöä on ollut hyvillä yhteistyökumppaneilla. Iso kiitos kuuluu VaLePalle sekä AKT Vammalan automiehet ry:lle, jonka lahjoitusvaroin on kustannettu muun  muassa ryhmän peliasut. Peliasut tuovat ryhmään tärkeää yhtenäisyyttä ja luovat osaltaan porukkaan kuulumisen tunnetta.

Kiinnostuitko ryhmästä? Mukaan mahtuu vielä, ota yhteyttä: Miia/050 463 2173 tai Elina 050 313 1995.

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>