Saksitut: Kevään loppupuolella kansa ryntää jälleen vaaliuurnille

Talvi on juuri parhaimmillaan, tai ainakin pitäisi. Hurjat pakkaset antavat vielä odottaa itseään, mutta vaalea väri sävyttää maailmaa lumen muodossa. Pakkasta toki on, mutta lähinnä siellä Helsingin Arkadianmäellä, jossa kansan valitsemat edustajat tekevät suuria päätöksiä, tai ainakin pitäisi tehdä.

Nelivuotiskausi on ollut melkoista kompurointia, joka on heijastunut kehäteiden ulkopuolellekin. Vuosia ovat edustajat puurtaneet sen suuren ja mahtavan sote- ja maakuntauudistuksen kimpussa. Valmista ei ole tullut. Kaikki mahdolliset aikataulut ovat repsahtaneet ja maakunnissa ollaan huulet soikeina, kun kaiken pitäisi olla valmiina milloin minkäkin vuoden alussa. No, sehän on vain politiikkaa: talo elää tavallaan ja vieraat kulkevat ajallaan.

Kaikesta huolimatta kevään lopulla pidetään kansakunnan tärkeät vaalit, siis eduskuntavaalit. Silloin kansa ryntää vaaliuurnille ja antaa valtakirjoja haluamilleen puolueille ja henkilöille. Sastamalassa ja lähiympäristössä on runsaasti ehdokkaita, joista on vara valita vaalipiirirajat huomioiden. Nyt Sastamalasta eduskunnassa on kolme henkilöä, ja lisääkin voi tulla. Se tosin edellyttää melkoista työtä, mutta sitähän ehdokkaat eivät ole koskaan pelänneet. Tosin kolmenkin paikan pitämisessä voi olla hikinen urakka.

Sastamalassa on alkaneelle vuodelle luvassa kolme isoa ratkaisua, tai ainakin niistä herätettävää keskustelua ja muuta askaretta. Sivistystoimen palveluverkkoselvitystä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Selvitys kun vaikuttaa kovin moneen asiaan, jos sitten on vaikuttaakseen. Vaikkapa siihen, mihin ja koska ja millainen uusi Muistolan koulu rakennetaan.

Vähäinen ei myöskään ole jo vuosia puheiden alla ollut keskustan, Vammalan, kehittäminen. Ideoita kaivataan, ja paljon. Ja toteuttamista.

Keskustaan liittyen esille nousee myös sen uimahallin kohtalo. Kesäkuussa valtuuston pitäisi ratkaista työn alla olevan hankesuunnitelman kohtalo. Nykyvaltuustossa taitaa vallita henki, joka hyväksyy suunnitelman. Eri asia on sitten rakentaminen, joka vaatii rahaa. Jos rakennetaan ja halutaan valtionapua, pitäisi hallille varata jo tänä vuonna euroja.

Näillä kolmella ratkaisulla on merkitystä kaikille kuntalaisille.

  • Äänetön tarkkailija

    Niinpä niin. Ja kohta nähdään taas, että paras vaaliohjelma on isältä peritty rahapussi.

  • Nimetön

    Tyrväällä on se tilanne että demareilla on kaksi edustajaa, nurminen ja satonen, ja kepulla yksi hakanen.

  • Nimetön

    Gallupit heittävät myös häränpyllyä. Nyt YLE:n mittauksessa tulilinjalle on joutunut RKP. Pudotusta melko vakaalle puolueelle peräti 1,5% prosenttiyksikköä. Ei voi pitää paikkaansa!

    • Nimetön

      mahtuu virhemarginaaliin, aikaa on vielä vaaleihin ja veikkaanpa että tilanne tasottuu aika lailla.

Kommentointi ei ole käytössä.