Miten pyhä kosketti? – Sastamalan seurakunta julkaisee kesällä kirjan

Tyrvään kirkko. Kuva: Alueviestin arkisto.

Sastamalan seurakunta julkaisee kesällä kirjan. Teos koostuu eri kirjoittajien lyhyistä tarinoista, jotka kertovat, miten usko tai pyhä on koskettanut. Tarinoissa kuvataan hetkiä arjen keskellä, kohtaamisia, oivalluksia ja tilanteita, jotka ovat tavalla tai toisella jääneet kirjoittajien mieleen.

”Haluamme tehdä elämänmakuisen kirjan, jota luetaan ja joka ei jää pölyttymään kirjahyllyyn”, kirkkoherra Ari Paavilainen sanoo.

Kirjaan halutaan koota eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kirjoittamia tekstejä. Seurakunta haastaa kaikki Sastamalassa asuvat, täältä kotoisin olevat tai muulla tavalla Sastamalaan itsensä linkittävät mukaan kirjoittamaan tarinoita.

”Tämä kirja tehdään yhdessä. Tekstit voivat kummuta esimerkiksi omasta työstä tai harrastuksesta. Kirkkopoliittisia kannanottoja, saarnoja ja historiikkeja kirjassa vältämme. Toisaalta kirjaan mahtuvat toisistaan poikkeavatkin näkökulmat”, Paavilainen sanoo.

Kirjan toimittaa toimittaja ja sanataideopettaja Tiina Laaninen. Taitosta ja painamisesta vastaa Pauli Saha Graafsaha Oy:sta. Kirjoitusaikaa on helmikuun loppuun saakka, ja tekstit voi lähettää sähköpostiosoitteeseen tiina@laaninen.fi otsikolla Pyhän kosketus.

Kirjan toimitusneuvosto valitsee teksteistä kirjaan sopivan kokonaisuuden ja pidättää itsellään oikeuden editoida ja lyhentää tekstejä. Tekstejä voidaan julkaista myös seurakunnan verkkosivuilla, seurakuntalehti Sananjalassa tai muussa seurakunnan viestinnässä. Kirjoitusten toivotaan olevan korkeintaan yhden liuskan mittaisia. Julkaistuista teksteistä ei makseta palkkiota. Tarkat kirjoitusohjeet on nähtävillä seurakunnan verkkosivuilla.

Uusi kirja julkaistaan kirjapäiväviikolla kesäkuun lopussa. Kirja tulee myyntiin, ja sen lisäksi seurakunta käyttää sitä lahjateoksena.

”Sastamalan seurakunnan aikanaan julkaisema hartauskirja Sanaa Sastamalasta on saanut vuosien saatossa paljon kiitosta. Ja koska olemme kirjakaupunki, tuntuu luontevalta, että esimerkiksi seurakunnan merkkipäivämuistaminen on juuri sanallinen”, Paavilainen sanoo.