Meijän Tilalla tehdään yhdessä – ”Valinnanvapaus on asiakkaan etu”

Munat hautomoon. Eläinten puuhien seurailu voi olla terapeuttista, tietävät Pauli Kylväjä ja Markku Salminen. Meijän Tilan vahvuuteen kuuluvat ja asiakkaita ohjaavat myös Salmisen puoliso Katariina Ristimäki sekä Kati Juurikka.

Sastamalan Illossa, Punkalaitumentien varrella sijaitsevassa punaisessa puutalossa valmistellaan juuri kananmunia hautomoon laitettavaksi.

”Kolmen viikon päästä meillä on toivottavasti tipuja ja keväällä kanoja tepastelemassa pihamaalla”, intoilee yrittäjä ja Meijän Tilan isäntä Markku Salminen.

Kanoista ja piharakennukseen muuttavista lampaista on luultavasti tulevaisuudessa paljon iloa yrityksen asiakkaille.

”Emme haaveile suuresta yksiköstä, vaan tarjoamme pienryhmämuotoista palvelua. Tilaa ympäröivät pelto, niitty ja metsä luovat mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä”, Salminen sanoo.

Meijän Tila on paikka, jossa ollaan ja tehdään yhdessä. Uudessa kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaa järjestävässä yrityksessa uskotaan, että Sastamalan seudulla on sellaista asiakaskuntaa, joille rauhallinen mutta tarvittaessa hyvinkin toiminnallinen elämä maaseudulla sopii.

Tilan piharakennus tarjoaa monenlaiseen pajatoimintaan soveltuvat tilat. Asiakkaille on luvassa ainakin savitöiden tekoa. Kevään tullen aloitetaan viljelyspuuhat ja taimien kasvattaminen. Keittiössä leivotaan ja valmistetaan kutunjuustoa.

”Jos asiakkailla riittää kiinnostusta, voimme pitää kesällä pop up -kahvilaa tai lähteä torille myymään heidän valmistamiaan käsitöitä tai vaikka juureksia”, miettii tilalla ohjaajana aloittava Pauli Kylväjä.

Kylätalkkarin hommista on myös puhuttu. Meijän Tila haluaa olla avoin ja yhteisöllisyyttä lisäävä toimija. Kylällä asuu iäkkäämpää väkeä, jolle esimerkiksi apu lumitöissä tai nurmikonleikkuussa voi olla tervetullutta.

Monipuolisuus on asiakkaan etu

Kuntoutusalan yrittäjänä toimineen turkulaisen Markku Salmisen toi Sastamalan Illoon muutto puolison vanhaan kotitaloon. Meijän Tila syntyi, kun moni asia loksahti kohdalleen.

”Tällaisen yrityksen perustaminen on hautunut mielessä jo jonkun aikaa. Kun vaimokin on koulutukseltaan sosionomi ja ystäväpiiristä löytyi alan kokemusta, niin mikä ettei. Kotia vastapäätä vapautuivat tarkoitukseen sopivat tilat, ja siihen päälle tuli vielä tämä palvelusetelisysteemi”, hän kertoo.

Sotesin palvelusetelituottajana on kolme yksityistä alan toimijaa. Lisäksi kehitysvammaisille ja vammaisille tarjoaa työ- ja päivätoimintaa Sastamalan kaupungin Toimintakeskus.

Salminen näkee eri palveluntarjoajien täydentävän toisiaan.

”Isot ryhmät eivät sovi kaikille, eivätkä kaikki viihdy maalla. Toiset asiakkaat tarvitsevat täysin esteettömät tilat, toiset eivät. Palvelutarpeet ovat yksilöllisiä. Palveluiden monipuolisuus ja valinnanvapaus ovat asiakkaan etu.”

Meidän Tilan naapurissa asuu myös vuohia.

Poimintoja

  • Nimetön

    Ihanaa te! Aikoinaan tämän tyyppisestä tein laskelmatkin, mutta haaveeksi jäi! Eipä 80-luvulla juurikaan ymmärrystä valinnan mahdollisuuksiin ollut asumista lukuunottamatta.

Kommentointi ei ole käytössä.