Säästöpaineet näkyvät palveluissa – Perintövaroilla omatoimikirjasto Huittisiin?

Susanna ja Sanni Tähtinen sekä Leena Isotalo ja Harri Rantala piipahtavat Vampulan kirjastossa viikoittain. Kuva: Alueviestin arkisto / Laura Haavisto.

Säästöpaineiden kanssa kamppaileva Huittinen saattaa saada apua palveluiden kehittämiseen perintövaroista.

Kaupunginhallitus päätti alkuviikosta tehdä valtiokonttorille anomuksen Tauno Tapani Ketolan omistaman omaisuuden luovuttamisesta Huittisten kaupungin omistukseen.

Perintö on tarkoitus kohdentaa kirjastopalveluiden ja varhaiskasvatuksen tilojen kehittämiseen.

Kirjastopalveluiden aukioloaikoja tullaan resurssien vähyyden vuoksi supistamaan. Jotta palvelut säilyisivät edelleen kohtuullisella tasolla, olisi kaupungissa päättäjien mukaan tärkeää kehittää omatoimikirjastopalveluita.

Omatoimikirjastossa asiakkaat pääsevät kirjastoon, vaikka henkilökuntaa ei ole paikalla. Asiakkaat voivat lukea, lainata ja palauttaa aineistoja automaateilla, noutaa varauksiaan, käyttää tietokoneita, pitää kokouksia tai muuten vain työskennellä tai oleskella kirjastossa.

Omatoimikirjaston perustamiskustannukset ovat noin 25 000 euroa.

Lasten vuoropäivähoidon tarve on kasvanut Huittisissa merkittävästi ja nykyisissä tiloissa toimintaa ei voida enää tulevaisuudessa järjestää. Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta on edellyttänyt, että vuorohoidolle on järjestettävä asianmukaiset tilat 31.7.2019 mennessä.

Jäljelle jäävä osa perinnöstä kohdennettaisiin vuoropäivähoidossa olevien lasten asianmukaisten tilojen ja toimintaympäristön kehittämiseen.