Yrittäjä Ansa Puntalo: “Kaikelle on aikansa”

Ansa Puntalo antaa kiitosta pitkäaikaiselle työntekijälleen Anna-Kaija Nurmelle. “Samat arvot omaava henkilökunta on yrittäjälle avain menestykseen”, hän toteaa.

Tieto pitkät perinteet omaavan Lahjatalo Ansa Puntalon sulkeutumisesta levisi sastamalalaisten keskuudessa kuluvalla viikolla. Asiakkaat hämmästyivät, järkyttyivätkin. Yrittäjä itse on kuitenkin rauhallinen. Maailma ja siinä sivussa kaupanteon muodot ovat muuttuneet. Kivijalkakaupat kuristuvat, kun ihmiset ostavat verkosta ja isoista marketeista.

”Ei lopettamispäätös ollut millään tavalla helppo tai syntynyt hetkessä. Uskon, että kaikelle on aikansa. Mikään ei ole ikuista, ihmisen on osattava myös luopua”, Ansa Puntalo muotoilee.

Hän on luotsannut lahjatavaraliikettä vuodesta 1985. Sen edeltäjässä, Lahjatalo Pihlajamäessä, hän työskenteli neljä vuotta ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Vielä tuolloin yrityksiä myytiin.

”Maailma on muuttunut, eivätkä yritykset tahdo enää löytää jatkajia. Toisaalta en koskaan ole vakavissani ajatellut kenenkään jatkavan työtäni, sillä tämä kaikki on itse rakentamaani. Minulla olisi jatkuva henkinen taakka siitä, miten seuraajani pärjää – hänen epäonnistumisensa olisi minullekin epäonnistuminen.”

Henkilökunta on avain menestykseen

Ansa Puntalo korostaa, ettei yrittäjä ole mitään yksin. Hän antaa tunnustusta sitoutuneelle, pitkäaikaiselle työntekijälleen Anna-Kaija Nurmelle, joka on työskennellyt Lahjatalossa jo 15 vuotta. Ennen Nurmea Puntalon rinnalla työskenteli pitkään Anneli Ala-Tala.

”Osaava, samaan suuntaan katsova ja samat arvot omaava henkilökunta on yrittäjälle avain menestykseen. On sääli päästää Anna-Kaijan kaltainen ammattilainen menemään.”

Nurmi on luonnollisesti haikealla mielellä. Hän kuvailee vuosiaan Lahjatalossa oppimisen vuosiksi.

”Tämä on ollut opintomatka ihmisyyteen. Asiakaspalvelu on niin paljon muutakin kuin tuotteiden myymistä, se on asiakkaiden rinnalla kulkemista. Vaikka asiakkaan nimeä ei tietäisi, hänen kanssaan on saattanut jakaa elämän iloja ja suruja”, Nurmi sanoo.

Kaupankäynnin hiljentymistä kuvaa hyvin Lahjatalon jouluapulaisten määrä. Parhaina vuosina Ansa Puntalon apuna hääri kuusi käsiparia, viimeiset vuodet he ovat pärjänneet Nurmen kanssa kaksin.

Ovet kiinni kevään aikana

Puntalo toivoo, että Sastamalan jäljellä olevat kivijalkakauppiaat puhaltaisivat entistä vahvemmin yhteen hiileen. Asiakkaita kehotetaan usein valitsemaan paikallinen palvelu, mutta Ansa Puntalo muistuttaa sen olevan tärkeää myös yrittäjien kesken.

”Että ostettaisiin vaikka liikelahjat tai työntekijöiden muistamiset omalta paikkakunnalta. Se ei välttämättä ole itselle iso menoerä, mutta toiselle yrittäjälle tärkeä tulonlähde.”

Sitä, milloin Lahjatalon ovet lopullisesti sulkeutuvat, Ansa Puntalo ei vielä ole päättänyt.

”Kevään aikana”, hän toteaa.

Koko jutun voit lukea ensi keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä.

  • avatar Nimetön

    Hauska tapa Alueviestillä viitata kilpailevien aviisien aiemmin uutisoimiin asioihin, että kaupungilla on levinnyt tieto jostakin.

  • avatar Minna Isotalo

    Hei, jutussa ei viitata muihin aviiseihin, vaan kaupunkilaisiin, joilta mekin tiedon saimme jo alkuviikosta. Valitettavasti emme ehtineet tarttua aiheeseen heti tiistaina. Teimme jutun, kun se lehden aikatauluihin sopi. Hyvää viikonloppua sinulle! Terveisin Alueviestin toimitus / toimittaja Minna Isotalo.

    • avatar Nimetön

      Harmi, että tällainen liike lopettaa. Olen ollut asiakkaana aina, kun olen tarvinnut laadukasta ja kaunista lahjaa johonkin tilaisuuteen. Romukauppoja tänne kyllä tulee mutta Puntalon lahjakauppaa tulee ikävä.

  • avatar Nimetön

    Kyllä tieto levisi erään rouvan kirjoituksessa facessa Sastamalan keskusteluseinällä jo ennenkuin toinen paikallislehti ehti asiasta kirjoitella.
    Harmillista, että niin ihana liike loppuu.

  • avatar Nimetön

    Olisitte käyttäneet ..jotka paikkakunnalla asuvat.Turha voivotella kun kauneuden keskellenne tuonut yrittäjä laittaa pillit pussiin..Netistä kun ei löydä ammattilaisen tietämää lahjaa..jolla on näkemystä sesongin visioista tms ..Ansa on vuosikymmenet näyttänyt suuntaa tyylistä! Kiitos Ansa Puntalo näistä vuosikymmenistä!

  • avatar Nimetön

    Ansa, ISO pusu poskelle tekemästäsi työstä Tyrvääläisen yhteisön eteen tähän mennessä. Kyllä hyvän omantunnon kanssa pärjää paljon paremmin “tyhjätaskuna”, kuin että olisit antanut Työteekin moraalittomien ammattiauttajien ylipuhua jonkun onnettoman työttömän ottamaan lainaa ja rupeamaan yrittäjäksi. Kokemuksellasi ja tiedollasi on varmasti tarpeeksi ymmärrystä jos hommalla ei ole tulevaisuutta. Harmi niitä nuoria kohtaan jotka joutuvat näiden puhdasta liikevoittoa kannattavien yrittäjien uhreiksi jossa on unohtunut sana “moraali”

  • avatar Nimetön

    On ollu hinnat ainakin sellaiset, että kirstuunkin on varmasti jäänyt riittävästi. Ei kun nauttimaan hyväkatteisen kaupan tuotoista

  • avatar Nimetön

    Hinnat ovat olleet kyllä sellaiset ettei tälläinen pienipalkkainen mene ostaan tuolta. Viimeksi hain onnittelukortin kun muualta en sellaista saanut.
    Komeen talon on kyllä rakennuttanut Elli-vuoreen menevän tien viereen Kärppälään. Ilmankos ei sieltä saanut koskaan alennuksia.

    • avatar Nimetön

      Kummasti se kateuden peikko näyttää kaivertavan. Pitäisikö sinunkin ryhtyä kauppiaaksi ja rikastuttuasi rakentaa talo Ellivuoreen? Suomi on vapaa maa, mutta laiskurit tuskin menestyvät.

    • avatar Nimetön

      Kuuleppas kitkerä. Käyppä perustamassa oma liike ja katso sitten, kuinka helposti ja ilman huolen häivää kiljoonat valuvat taskuusi. Pääset sitten rakentamaan oman talon ja jonkun toisen kateellisen kitkerien juorujen kohteeksi.

    • avatar Nimetön

      Jo on kateutta kerrakseen. Ja eiköhän Ansa ole talonsa sinnekkäällä yrittämisellä ansainnut ja nyt oikeutettu nauttimaan kodistaan ja vapaa-ajastaan kauniin luonnon keskellä. Suurkiitokset Ansalle hyvästä ja laadukkaasta palvelusta.

    • avatar Nimetön

      24.02.2019 09:36 Kyllä Ansa varmasti tuon kultakaivoksen myy sinulle halvalla. Ei muuta kuin osta yritys pois ja rupea suunnittelemaan taloa Ellivuoreen 😉

  • avatar Nimetön

    Kyllä on ihan oma pirtti ja maksettu kanssa. Ansa on samanikäinen. Hoitoalalta en vaihda yksityisyrittäjäksi.

  • avatar Nimetön

    Olisko lopettamisen syy löytötex….. samaa tavaraa 3x halvemmalla.

Kommentointi ei ole käytössä.