VaLePan ja Savon ensimmäinen välierä sunnuntaina – “Lelu herättää suuria tunteita”

VaLePa saa välierissä vastaansa Savo Volleyn. Kuva: Hannu Moilanen.

Kevään lentopallohuipennus lähestyy, ja VaLePalla on ilo saada vastaansa Mestaruusliigan mielenkiintoisin joukkue Savo Volley. Välieräpari kohtaa ensimmäisen kerran tulevana sunnuntaina 17. maaliskuuta Vexve Areenalla.

Mauri Esko povaa Savon riveissä pelaavan VaLePan oman kasvatin Olli-Pekka “Lelu” Ojansivun herättävän jälleen suuria tunteita.

“Nuori passarikomeetta Fedor Ivanov muistaa vahvalla itseluottamuksella tuulettaa onnistumisia, ja onhan niitä tullut. Vieremän oma poika, entinen maajoukkuekapteeni Antti Siltala vaikuttaa myös Savo Volleyn taustajoukoissa ja siksi hänellä on tavallista enemmän panosta pelissä.

Keskimiehet Jukka Lehtonen ja Aleksi Kaatrasalo ovat liigan eliittiä. Kovakätiset yleispelaajat Miro Määttänen ja Andrus Raadik takovat palloa verkolta ja kutospaikalta. Takakentän väkkärä Taichi Kawaguchi hoitelee vastaanotot ja puolustukset”, Esko listaa.

Katsomoon on tulossa myös savolaisia faneja, joten tunnelma on taattu.

Eskon ennakon mukaan VaLePan on syytä kiittää Kokkolan Tiikereitä huippupeleistä. Tiikerit valmisti pukkipaidat hienosti välieriin.

“Onnistumisten myötä peli vapautui, nähtiin tuuletuksia ja peli-iloa. Passari Mikko Eskon ja hakkuri Urpo Sivulan hyökkäysakseli toimii erinomaisesti. Tommi Siirilä nappasi Tiikereitä vastaan 20 torjuntaa ja teki tuhojaan myös hyökkäyksessä. Libero Alan Domingos on monin tavoin syttynyt pudotuspeleihin. Markus Kaurto on erinomainen hyökkäyksissä. Niko Suihkonen ja Erik Sundberg ovat myös löytäneet hyvän pelirytmin niin vastaanotossa kuin hyökkäyksissä”, luettelee Esko.

Molemmilla joukkueilla on myös hyvät vaihtoehdot penkillä. Hakkuriosastolla ovat Savo Volleyn hakkuri Eetu Hänninen ja VaLePan pomppuihme Arvis Greene valmiina kääntämään pelin kulkua. Keskimiesosastolla Severi Savonsalmi ja Mikko Karjarinta ovat pitkiä, osaavia pelimiehiä. Myös Aaro Nikula voi hyvin nousta isoon rooliin pelien edetessä.

Olli Kunnari oli tärkeä puolivälierien toisessa ottelussa Kokkolassa. Kunnarin mukaan tulolla oli iso merkitys tuohon otteluvoittoon. Tämä on mahdollista myös välierissä.”

Sunnuntain jälkeen joukkueet kohtaavat tiistaina 19.3. Siilinjärvellä ja torstaina 21.3. Vexvellä. Tarvittaessa pelataan vielä 25., 27. ja 29. maaliskuuta.

Toinen ottelupari välierissä on Hurrikaani ja Etta. Heidän sarjansa alkaa Loimaalla 16.3. ja heti perään 17. maaliskuuta pelataan toinen ottelu Loimaalla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>