
Humiko-San, Humiko-San. On nimi tytön, jota yhä rakastan.
Ei voi olla totta. Onko Reijo Taipale palannut maallisille keikoille? Siihen viittaavat laulu ja ääni Häijään Markkinoilla sunnuntaina. Vai tuleeko kaikki levyltä?
Ei tule. Markkinalavalla esiintyy Tangonuori Henri Jokinen, Häijään oma poika. Hän voitti Satumaa-laulukilpailun Seinäjoen Tangomarkkinoilla ja kruunattiin poikien sarjan Tangonuoreksi. Ensimmäisen markkinaesiintymisen jälkeen Henriä odotti yllätys, kun hän tuli pois lavalta.
”Tässä on villasukat saappaisiin”, sanoo Arja Koivunen.
Hän on asunut Häijäässä vuoden päivät. Arja muutti Pirkkalasta, koska lapset asuvat Mouhijärvellä.
”Henri on poikani metsästyskaveri. Poikani käski minun kuunnella Henriä. Hän laulaa aivan ihanasti. Villasukat on kiitos. Neulon paljon, koska minulla on neuloosi, ei neuroosi”, naurahtaa Arja.
Markkinoille Henri ajeli traktorilla. Hän on viisitoistavuotias nuorimies, joka menee ensi syksynä kotikylän yläasteen yhdeksännelle luokalle. Laulanut Henri on koko ikänsä.
”Varmaan jo 3 – 4-vuotiaana lauloin edesmenneen taatani kanssa. Hän sanoi, että sinusta tulee laulaja.”

“Markkinat pitää pintansa”
Sunnuntainen hellepäivä keräsi Häijään Markkinoille jo 47. kerran niin yleisöä kuin myyjiäkin. Kyläraitti alkoi hiljaksiin täyttyä aamuyhdeksästä lähtien. Markkinat järjesti Mouhijärven Yrittäjät.
Raitin varrella oli tarjolla kaikkea mahdollista kiinalaisista kevätkääryleistä internetyhteyksiin saakka. Mikko Rauva Mouhijärven Yrittäjistä oli tyytyväinen päivään.
”Markkinat pitää pintansa. Nytkin on paikalla noin yhdeksänkymmentä myyjää tai esittelijää. Markkinalava siirrettiin tänä vuonna koulun päähän, koska toisessa päässä vanha Vapaavalinta on purettu ja sinne rakennetaan rivitaloa.”
Ensi vuonna heinäkuiset markkinat pidetään jo 48. kerran.






