Saunapäivänä Lauhassa tarjoiltiin pehmeitä löylyjä – ”Ihan huikea juttu”

Atri Savolaisen pihasauna lämpenee kesällä vähintään kerran viikossa. Viime lauantaina hän toivotti kaikki tervetulleiksi löylyihin.

Iloinen puheensorina ja vihdan läiske kantautuu Atri Savolaisen saunasta Huittisten Lauhassa.

Valtakunnallisen Saunapäivän innoittamana Savolainen on avannut saunansa oven kaikille saunahulluille huittislaisille. Istuupa lauteilla väkeä myös Kankaanpäästä, Nokialta ja Ulvilasta.

”Rakensin viime kesänä uuden saunan, mikä on oikeastaan vasta tänä vuonna päässyt kunnolla käyttöön. Tänään testataan, montako ihmistä lauteille mahtuu.”

Puoli kahdeksaan mennessä lauteilla on istunut yhtä aikaa parhaimmillaan 12 ihmistä.

”Mutta pikkulauteelle olisi sopinut vielä pari lisää”, Savolainen sanoo.

Pihasauna on ollut Savolaisen haaveena aina. Miehen mukaan ulkosauna ja kesä kuuluvat ehdottomasti yhteen, talvella voi löylytellä sisäsaunassakin.

Eetu Nurmisella oli Savolaisen saunassa lämpimät oltavat naisten ympäröimänä.

Saunan ovi aukeaa ja höyryn keskeltä ulos astelee Savolaisen naapuri Eetu Nurmi. Välillä on päästävä jokiveteen vilvoittelemaan.

”Hyvät, pehmeät löylyt. Hiki tulee pintaan”, hän kehuu.

Uinnin jälkeen Nurmi kaivaa repustaan eväät, sihauttaa Pepsin auki ja laittaa makkaran grilliin.

”Saunapäivä on ihan mahtava idea. Ilta on kerännyt yhteen iloista väkeä ja täällä on todella hyvä tunnelma. Se on pieni pettymys, ettei väkeä ole liikkeellä tämän enempää”, hän juttelee.

Pekka Kaskinen yllättää väen ja nostaa esiin kuohuviinipullon ja lasit. Juomaa tarjotaan kaikille paikalla oleville ja Savolainen joutuu noutamaan sisältä muutaman lasin lisää.

Pulloa avattaessa Maarit Tiittanen kertoo Savolaisen saunan olevan heille jo päivän kolmas löylypaikka.

”Ihan huikea päivä. Saunassa kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja samaa porukkaa. Sauna yhdistää”, hän hymyilee.

Kaikki paikallaolijat ovat yhtä mieltä siitä, että Saunapäiviä voisi järjestää vaikka pari kertaa kesässä.

”Olisi mukavaa, jos vielä useammat avaisivat saunansa, jotta todella voisi kiertää saunasta saunaan”, Tiittanen haaveilee.

”Jos tästä tapahtumasta ei muuten tule perinnettä, niin ainakin täällä Huittisissa tätä pitää ehdottomasti jatkaa myös ensi kesänä”, Savolainen keksii.

Mukaan järjestelyihin haastetaan myös kaupunki.

”Ja lauteille kaupunginjohtaja”, Tiittanen ja Savolainen päättävät.

Savolaisen pihassa niin tutut kuin tuntemattomatkin pääsivät skoolaamaan saunan, kesän ja uusien tuttavuuksien kunniaksi.