Henri Jylhä arvostaa isänsä oppeja – ”Hän on opettanut, että töitä pitää tehdä”

Huittislainen Henri Jylhä on monitoimimies, joka taipuu baarimikosta toimistorotaksi.

1. Kuka olet?
”Olen Henri Jylhä, kotoisin Huittisten Huhtamosta. Perheeseeni kuuluvat 9- ja 13-vuotiaat pojat Luka ja Joonas sekä avopuolisoni Suvi. Harrastan penkkiurheilua, matkustelua, hyvää ruokaa ja joskus intoudun itsekin hikoilemaan palloilulajeissa. Keräilen gameworn-pelipaitoja ja peliautomaatteja. Olen erittäin kiinnostunut kiinteistöalasta.”

2. Olet yrittäjä ja monessa mukana. Mitä kaikkea työnkuvaasi kuuluu?
”Työskentelen suurimman osan ajastani Huittisten Keilahallilla, mutta myös ensimmäinen yritykseni Huittisten Kalustepalvelu työllistää minua vaihtelevasti niin kalusteiden kuin verkkohuutokauppojenkin saralla. Keilahallilla työnkuvaani kuuluu juuri tällä hetkellä erittäin laaja alue: toimistorotasta baarimikoksi tai portsarista ratojen hoitajaksi. Harvoin sitä itsekään tietää, missä pääpaino tulevilla viikoilla on, mutta aina on pyritty kaikki hommat hoitamaan mahdollisimman omatoimisesti.”

3. Miten päädyit yrittäjäksi?
”Minun polkuni yrittäjyyteen on ollut varmaankin melko perinteinen: vanhempien jalanjäljissä kuljettu ja kierretty. Yläasteen jälkeen siirryin Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistoon, josta valmistuin markkinointimerkonomiksi. Se koulu oli jatkoaika, kun en tiennyt, mikä musta tulee isona, pieni lisäboosti yrittäjyyteen myös koulutuksen kautta.
2007 kesäkuussa aloitin kalustemyyjänä, jonka innoittamana perustin 2011 ensimmäisen yritykseni. Tällöin yrittäjyys oli sivutoimista.”

4. Olet yksi huittislaisen ”urheilu”-seura WanhanLiitonMiehistä. Mikä porukka tämä on?
”WLM on kaveriporukan rento ja urheilullinen klubi, jonka tilaisuuksissa ei tarvitse turhaan pönöttää. Viime viikonvaihteessa olimme muun muassa saunalautalla retkeilemässä Kokemäenjoella. Näissä karkeloissa ei kravatti purista.”

5. Mitä WLM:n kaltaiset kaveriporukat merkitsevät sinulle?
”WLM:n kaltaiset yhdistykset merkitsevät minulle paljon. Ystävien tarinat saunanlauteilla, pihapelit ja kilpailut ovat parasta sielunhoitoa ja vastapaino hektiselle arjelle.”

6. Jos pystyisit muuttamaan yhden asian maailmassa, mikä se olisi?
”Ilmastonmuutos.”

7. Mikä on rakkain lapsuusmuistosi?
”Reissut Lappiin vanhempien kanssa.”

8. Ketä henkilöä arvostat, miksi?
”Arvostan omaa isääni aivan älyttömästi. Ilman hänen esimerkkejään olisin ollut todella hukassa ja varmasti myös epäonnistunutkin enemmän. Isä on opettanut esimerkillään, että töitä pitää tehdä ja jos niitä ei ole, niin niitä pitää tehdä.
Olisin maininnut helposti myös äidin ja Suvin sekä Penan ja Jorsen heti niiden perään. Mutta kun yksi pyydettiin, niin iskä on numero 1.”

9. Mikä on parasta Huittisissa?
”Huittisissa parasta ovat luonto, lähikylät ja kesä. Kesäiltaisin on tullut liikuttua perheen kanssa paljon Huhtamossa, Vampulassa, Suttilassa, Lauhassa, Palojoella ja Rekikoskella.
Erittäin iso osa Huittisten viihtyvyyttä ovat myös todella hyvät liikuntamahdollisuudet. Nyt kun saatiin uusi upea liikuntahallikin, ei voi olla kuin tyytyväinen.”

10. Terveisesi Huittisten päättäjille:
”Pidetään lippu korkealla ja rakennetaan yhdessä Huittisista Satakunnan vetovoimaisin kaupunki!”