VT 12: Turvallisuus kasvaa loppuvuonna – riista-aitaa nousee 21 kilometriä

Riista-aitatyöt käynnissä Kärppälässä.

Pitkään haviteltua riista-aitaa rakentuu Sastamalan Vammalan ja Nokian välille noin 21 kilometriä. Aitaa nousee lähinnä kolmen ohituskaistan alueille. Työn alla ovat Hyrkin, Kärppälän ja Sarkolan ohituskaistat. Hyrkin ohituskaista alkaa heti Roismalan sillan jälkeen.

”Työt ovat edenneet hyvin. Valmista pitäisi olla loppuvuonna, ehkä jo marraskuussa”, sanoo projektipäällikkö Heikki Koski Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Aitojen alueet hakattiin puista puhtaaksi jo talvella. Aitatyö alkoi keväällä.

”Kustannusarvio on noin kaksi miljoonaa euroa”, laskee Koski.

Kustannusarvioon sisältyy aitojen lisäksi yksityistiejärjestelyjä noin 11 kilometrin verran. Ohituskaistojen alueelta suljetaan yksityistieliittymiä ja niitä korvataan uusilla yhteyksillä.

”Kyse on turvallisuudesta”, toteaa Koski.

Esimerkiksi Hyrkin ohituskaistan osalla on Pääkkösentie, joka vie Liha Hietasen teurastamolle. Yhteys suljetaan ja kiertotie rakennetaan Vinkin alikulun kautta.

”Yhteys tehdään syksyn aikana. Kuljetusautot mahtuvat suunnitellulla reitillä liikkumaan. Alikululle ei nyt tehdä mitään. Korkeus on riittävä, mutta hyvää talvikunnossapitoa se tietenkin vaatii”, huomauttaa Heikki Koski.

Pääkkösentien liittymää yritettiin säilyttää ministeriä myöten. Sekään ei auttanut, vaikka metsästäjät kertoivat, että juuri tuolla alueella hirvieläimiä ei juurikaan liiku.

”Kyllä niitä liikkuu. Ja turvallisuudestahan tässä on kyse”, selvittää Koski.

Poimintoja