Nainen ajeli aineissa ja kortitta Huittisissa

Huittisissa Punkalaitumentiellä poliisi pysäytti sunnuntaina henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Tapaus sattui iltapäiväkolmen aikoihin.

Ratissa oli ulkopaikkakuntalainen vuonna 1977 syntynyt nainen. Hän kertoi partiolle käyttäneensä edellisenä päivänä kannabista. Huumepikatesti puolestaan osoitti positiivista tulosta amfetamiinille.

Naisella ei ollut ajo-oikeutta. Kortitta hän on jäänyt ratista kiinni kolme kertaa aiemmin vuoden sisällä.

Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.

Jätä kommentti