Rallicross-kausi huipentuu – Mestari Haapamäki nähdään viimeisessä osakilpailussa Supercar-luokassa

Rallicrossin SRC-sarjan Suomen mestaruuden varmistanut Henri Haapamäki nähdään kauden viimeisessä osakilpailussa Supercar-auton ratissa.

Jo mestaruutensa rallicrossin SRC-sarjassa varmistanut Henri Haapamäki kisaa kauden viimeisessä osakilpalussa Supercar-luokassa. Päätös syntyi kotimatkalla toiseksi viimeisen osakilpailun jälkeen.

“Kyselin huoltomiehiltä linja-autossa, että mitä tehdään. Päätettiin yhteisellä huutoäänestyksellä, että eiköhän me viimeisessä kilpailussa yritetä Supercarilla ajaa, jos löydämme siihen jostain järkevästi rahoituksen”, sastamalalainen taustoittaa.

Lopulta palaset loksahtivat kohdalleen ja Haapamäki löysi itselleen Supercar-luokan auton sarjan hallitsevan mestarin tallista Raahesta, kun Ari Perkiömäki tarjosi Henkalle mahdollisuutta päästä testaamaan autoaan kilpailuolosuhteissa. Kun yhteistyökumppanitkin näyttivät ajatukselle vihreää valoa, voitiin homma lyödä lukkoon.

Hauska sattuma on, että siinä missä Haapamäen kahteen mestaruuteen siivittänyt BMW on tunnetusti väriltään oranssi, samaa väriä kantaa myös Perkiömäen Ford Fiesta. Autoja yhdistää toki sekin, että molemmilla on juhlittu viime aikoina SM-sarjassa Suomen mestaruutta. Haapamäki ei ota Supercar-debyytistään paineita, vaikka alla onkin mestariauto. 

“Ei aiheuta paineita, olen sen kanssa täysin realistinen. Viimeksi kun ajoin Supercar-autolla testiä, oli vielä niin raaka olo siellä auton hytissä, että se ei ollut minulle millään tavalla luonnollinen ajotuntuma.”

Sitä luonnollista ajotuntumaa sastamalalainen rattitaituri hakee tulevaan kilpailuun torstaina ajettavista testeistä.

“Edellytykseni oli, että jos ajan lauantaina Honkajoella Supercar-autolla, niin minun täytyy saada ajaa ensin kunnon testit. Olisi hieman kotoisampi olo autossa, kun nelivetoisista kokemus on erittäin vähäistä. Torstain testien jälkeen osaan paremmin sanoa, että tavoitellaanko finaalipaikkaa vai vaan ehjiä alkueräkierroksia. Taso on sen verran kova, että semifinaaleihin se päivä tulee varmaan päättymään”, Haapamäki tuumaa. 

Mitä ensi kaudella?

Missä ja millä ajetaan ensi kaudella? Sen suhteen Henri Haapamäki ei vielä ole tehnyt päätöksiä. Jos ensi kaudella kalenteriin merkitään SM-sarjan osakilpailut ja Supercar-luokka, sen suhteen nyt ajettava Honkajoen osakilpailu on isossa roolissa.

“Tällä kilpailulla pyrin hakemaan lisää motivaatiota hyvän edellisen motivaation päälle rahoituksen hankintaan. Sitä ei moni tajuakaan, millainen työmaa on mahdollistaa tuollaisen auton ostaminen ja sillä kilpaileminen. Se vaatii kovan taistelutahdon ja motivaation. Pyrin, että saisin kilpailusta niin hyvän kokemuksen ja huippufiiliksen, että se lyö sellaisen nälän päälle, että jaksaa sen työn tehdä”, Haapamäki sanoo.

Haapamäki on kilpaillut rallicrossin SM-sarjassa ja SRC-luokassa vuodesta 2016 lähtien. Moni on odottanut kuumeisesti sitä, että Haapamäki tekisi nousun lajin kuninkuusluokkaan, varsinkin kun vyöllä on nyt kaksi Suomen mestaruutta porrasta alempaa. Haapamäki myöntää, että luokan vaihto elää vahvasti ajatuksissa koko ajan, mutta vaikka työ taustalla onkin kovaa ja päivittäistä, pitää asiat ja päätökset tehdä myös äärimmäisen huolella.

“Nyt on kilpailun verran aikaa paineettomassa tilassa, tutustua luokkaan, tasoon ja kalustoon. Opetella rauhassa, että mitä siellä pitää tehdä. Jos asiat loksahtaa paikoilleen ja ensi vuonna ajetaan Supercar-luokassa, niin on pientä tietotaitoa jo olemassa. Nöyrin mielen lähdetään opettelemaan.”

Jätä kommentti