Saksitut: Vammala on kartalla, mutta missä luuraavat ohjaavat opastekyltit?

Sastamalaan on valmisteltu tuhti kaupunkirakennesuunnitelma. Tuo kymmeniä sivuja käsittävä asiakirja opastaa tulevaisuudessa kaupungin kehitystä monin tavoin. Kartoille on piirretty tonttivarastoja eri puolille kaupunkia. On myös joukkoliikennekartta. Sisäinen liikenne onkin kaupungin yksi merkkipaalu, sillä eri kolkista on pitkät matkat kaupungin ytimeen Vammalaan.

Niin. Siinähän se sitten onkin. Maanteiden varsilta löytyy kyllä opastetauluja Kiikoisiin, Kiikkaan, Keikyään, Suodenniemelle ja Mouhijärvelle. Kaupunkirakennesuunnitelman yhdessä kartassa, johon on merkitty erilaisia keskuksia, seisoo suurella VAMMALA keskusta. Vaan mikä keskusta? Vammalan, vai Sastamalan? Siinäpä kysymys.

Jossakin vaiheessa on sovittu, tai ainakin puhuttu, että vanhan Vammalan keskusta on myös Sastamalan kaupungin keskusta. Sitä vaan muualta Suomesta tulevat vierailijat kummastelevat, että missä se Sastamala on, ja missä on sen keskusta. Esimerkiksi Tampereelta ja Turun suunnasta tulevat näkevät kyltit Sastamala ja Hämeenkyrö. On siellä sitten keskustakin merkitty, mutta sitä Vammalaa ei lue missään. Jos Vammala on kerran unohdettu, niin miksei lue: Sastamalan keskusta.

Kun Sastamalan keskustaa, siis Vammalaa, kehitetään jatkossa hartiavoimin, niin ehken on syytä selkeyttää kyltitystä ja julistaa suurin kirjaimin, että Vammala on Sastamalan keskusta. Samalla voisi sisääntuloväylien varrelle lähelle keskustaa asentaa komeat kyltit, joissa lukee: Sastamalan keskusta Vammala.

Onpa teiden varsilla kylttejä, jotka opastavat muun muassa Stormiin ja Sammaljoelle. Luulisi äkkiseltään, että tuon Vammalankin nimi näkyisi jossakin. Siis Sastamalan keskustan nimi, jos se ei kerran olekaan Sastamala.